Nuuskaa ja luksusautoja

Ilta-Sanomat kertoo europarlamentin jäsen Henrik Laxin esittävän muutaman muun jäsenen kanssa nuuskan sallimista uudestaan Euroopassa. Perusteluna he esittävät tälle Lancet-lehdessä julkaistun artikkelin, jonka mukaan nuuska on vähemmän haitallista terveydelle kuin tupakka. En kiistä etteikö näin voisi olla, mutta perustelut ontuvat silti. Lancet lehdessä julkaistiin maaliskuussa artikkeli (jota kommentoin jo 23.3.2007 blogissani [Lancetin artikkelin lukeminen vaatii ilmaisen rekisteröitymisen]), jossa huumausaineet pistettiin uudelleen järjestykseen niiden vaarallisuuden mukaan. Jos arvoisan parlamentinjäsen Henrik Laxin perustelua käytettäisiin yleispätevästi, kuten Kantin mukaan sitä pitäisi käyttää, tulisi näin ollen sallia esimerkiksi ekstaasi (vaarallisuus indeksi, arvioituna kuvaajasta n. 1.2), anaboliset steroidit (n. 1.2), LSD (n. 1.25), kannabis (n. 1.35) ja amfetamiini (n. 1.6), mikäli alkoholi (n. 1.85) edelleen sallittaisiin. Henrik Laxin kannattaisi ehkä perehtyä hieman siihen, mitä on sanomassa. Miksi yleensäkään pitäisi sallia lievempi myrkky sillä perusteella, että meillä on voimakkaampi myrkky sallittu? Kuulostaa aivan idioottimaiselta. Pikemminkin pitäisi kieltää voimakkaampi myrkky sillä perusteella, että lievempikin myrkky on jo kielletty. Mutta voiko poliitikoilta odottaakaan minkäänlaista loogisuutta asioiden (MEIDÄN ASIOIDEN) hoidossa? Toivottavasti Euroopan parlamentista löytyy selkärankaa pitää edelleenkin kiellettynä nuuskan myynti. Ruotsissa se sallittakoon edelleen, koska hehän ovat sen onnistuneet itselleen jäsenneuvottelujen yhteydessä hankkia. Eihän se ole hullu joka pyytää, vaan se joka antaa :)

Aiemmin blogissani kommentoin (19.6.2007) Vatikaanin lausumaa ohjeistusta autoilijoille ja nyt siihen ohjeistukseen on tarttunut Ferrari Ilta-Sanomat kertoo. Ferrarin johdon tulkinnan mukaan Ferrarin ostaminen ei ole syntiä, koska hauskanpidosta ei ole tiettävästi tehty syntiä, vaikkakin Vatikaanin ohjeistuksesta voisi päätellä, että Ferrarin ostaminen on ehkä itsensä korostamista ja muiden ylle korottamista eli syntiä.

Mainokset

Tietoja Riku Korvenpää

Truth seeker and thinker, tired one.
Kategoria(t): Uskonto, Uutisia, Vastuu Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Nuuskaa ja luksusautoja

  1. Laxilla on siellä sellainen ajatus varmaankin takana, että koska tupakoijia on paljon ja he eivät lopeta tupakointia noin vaan, niin olisi edistystä, että jos he edes siirtyisivät nuuskaan. Olen samaa mieltä, että kannattaakseen jonkun myrkyn laillistamista ja laittomuutta, pitäisi taustalla olla monia tutkimuksia siitä miten uusi laki voisi ihmisiin vaikuttaa. Ei riitä yksi tutkimus, joka on vaan tutkinut myrkkyjen vaarallisuutta pelkästään.

  2. goethefi sanoo:

    Todennäköisesti Laxin ajatus on juurikin tuo, mitä Tero Heiskanen kommentissaan esittää; mikäli tässä lakiesityksessä on syvempää ajatusta takana. En kuitenkaan ole nyt kovin vakuuttunut tupakoijien vapaaehtoisesta siirtymisestä nuuskaajiksi, sillä kysehän on osaltaan totunnaisuudesta. Ehkä osa tekisi niin, mutta en tiedä kuinka moni lopulta. Itselläni ei ole kokemusta kummastakaan aineesta, joten olen huono sanomaan ihmisten käyttäytymismalleista.

  3. juu sanoo:

    Henrik Laxin <3<3 miksei ne voi vaikka laittaa nuuskaa viideks vuodeks koeajalle ja sitten katsoa onko syövät sun muut vähentyny ja tehdä testejä onko se muka niin myrkkyä …. minun mielestäni nuuskaaminen on paljo siistempää kuin pötkylä huulessa sauhuttamin mikä haittaa myös ympärillä olevia …. tupakan myyntiä pitäisi vähentää ja tyrkyttää nuuskaa sialle…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s