USA:n armeijalla väärennettyjä laitteita

FBI:n ja Pentagonin yhdessä suorittama Operation Cisco Raider on tuottanut varsin noloja tuloksia, kertoo Tietokone. Tutkimuksen mukaan verkon toiminnan että tietoturvan kannalta  kriittisistä paikoista on löytynyt väärennettyjä Ciscon laitteistoja, jotka mahdollisesti saattaisivat sisältää urkinta- tai lamautustoimintoja, mutta tähän saakka tutkituista laitteista ei sellaisia ole löynyt. Tällä hetkellä niitä pidetäänkin lähinnä tuoteväärennöksinä. IDG News Service tietää kertoa, että väärennettyjen laitteiden arvo on yhteensä noin 3,5 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria ja että tähän tapaan toteutetusta tunkeutumisesta Yhdysvaltain armeijan järjestelmiin on varoitettu puolustusministeriöitä jo vuonna 2005.

On se vaan kumma, että tuon kokoinen pulju, kuin Yhdysvaltain armeija, ei pysty perustamaan osastoa, joka verkkojärjestelmien asennuksien yhteydessä kävisi läpi kaikki asennettavat laitteistot ja sinetöisi ne tiloihinsa, niin ettei niitä voi salaa vaihtaa. Luulisi, että tähän olisi resursseja etenkin näin post-9/11 aikana, mutta ehkäpä tuo pitkittynyt sota Irakissa on vienyt kaiken liikenevän rahan ja vähän enemmänkin valtion turvallisuudesta ”Irakin vapauttamiseen”.

Armeijan ponnistellessa väärennettyjen laitteidensa kanssa USA:n ulkoministeriölle tuottavat vaikeuksia kadonneet tuhatkunta kadonnut tietokonetta, joista osa pitää sisällään arkaluontoista materiaalia. Tästä kertoo Digitoday. Onkohan noiden tuhannen kadonneet kannettavan kohdalla käynyt, niin että niiden käyttäjä on ajatellut niiden vain olevan yhteiskunnan omaisuutta, josta ei itse tarvitse kantaa huolta. Mitenkähän kävisi jos jokaisen kadonneen kannettavan nimetyn käyttäjän pitäisi henkilökohtaisesti maksaa kannettavan arvo kerrottuna 1.5:llä, mikäli hukkaa kannettavan?

Mainokset

Tietoja Riku Korvenpää

Truth seeker and thinker, tired one.
Kategoria(t): Tietotekniikka, Tietoturva, Turvallisuus Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s