Plastiikkakirurgiaa ennen syntymää

Jo on aikoihin eletty, mutta pitäisihän tähän jo tottua. Maailmalla tehdään kaikanlaista outoa nykyään. Oddee-blogi kertoo englanniksi 27.6.2008 seitsemästä erikoisesta plastiikkakirurgisesta operaatiosta.

Ensimmäisenä esitellään syntymää edeltävä nenän uudelleen muotoilu, kun sikiöllä oli äitinsä mielestä liian pitkä nenä (perinyt sen luultavasti äidiltä, joka oli leikkauttanut oman nenenänsä 30-vuotiaana). Entäpäs jos pitkät nenät olisivatkin muotia tulevaisuudessa? Eikö kuitenkin jokaisen yksilön ulkomuoto ole sellainen tekijä, josta yksilön tulisi itse saada päättää tai eikö häntä ainakin tulisi kuunnella päätöstä tehdessä?

Kuudentena esitellään sarvien asentaminen päähän. Tai siis kyseessä on sarvien ”alkujen” asentaminen otsalle ihon alle. Blogin mukaan tällaisen operaation tekee yleensä joku muu kuin lääketieteelliseen henkilöstöön kuuluva. Olen ehkä vanhanaikainen, mutta minusta ajatus on lähinnä karmiva. Ehkä joitakuita kuitenkin kiehtoo ajatus pirunsarventyngistä otsalla.

Seitsemäntenä ja viimeisenä esitellään ns. neitsyydenpalautusleikkaus eli hymenoplastia, josta Aamulehtikin kirjoitti 17.6.2008 otsikolla ”Neitsyysleikkaukset kasvattavat suosiotaan muslimien keskuudessa”. Ei voi muuta sanoa kuin, että maailma on outo paikka ja uskonnollisen vakaumuksen takia neitsyydenpalautusleikkaukseen menevät tai sitä vaativat ovat varsin tekopyhiä.

Advertisements

Tietoja Riku Korvenpää

Truth seeker and thinker, tired one.
Kategoria(t): Erikoista, Terveys Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s