Uusi Yle Areena näyttä hyvältä

Viime aikoina Yle on ollut esissä lähinnä YLE-maksun/-veron tiimoilta, mutta siitä ei tässä postauksessa tämän enempää. Areena uudistui tässä jokin aika sitten ja uudistunut ilme tumman sinisen värimaailmansa kanssa on varsin kaunis ja muutenkin toimiva.  Olen myös positiivisesti yllättynyt ajettuani XHTML-validoinnin Areenan etusivulle. Areenan etusivun lähdekoodi on virheetöntä XHTML 1.0 Strictiä (eikä W3C anna myöskään yhtäkään varoitusta). Samalla validaattorilla YLE:n etusivua tarkastaessa löytyy 79 virhettä ja 60 varoituksen ansaitsevaa huomiota. Vertailun vuoksi Ylen Uutisten etusivulla on 38 virhettä ja 31 varoituksen ansaitsevaa huomiota. Lieköhän Yle vaihtanut sivuston toteuttajaa, kun on päästy virheettömään tulokseen. Nettisivujenhan tulee olla virheettömiä (ja varoituksettomia) lähdekoodiltaan, jotta niiden toiminta voidaan taata koko laajuudessaan kaikilla standardeja noudattavilla selainohjelmilla.

Joitain Areenan videoita/audioita katsellessa/kuunnellessa olen törmännyt kuitenkin mystiseen yhteyskatkoon, joka tuntuu vaikuttavan vain ja ainoastaan Areenaan eikä yhteenkään muuhun käytössä olevaan yhteyteen. Lieköhän Areenan tuotteiden puskuroinnissa toivomisen varaa vai onko tuo jotenkin muuten erityisen altis häiriöille. Käytettyä video-/audio-tekniikkaa en tunne.

Ja ennenkö joku huomauttaa, että minun blogistani löytyy 22 virhettä, niin muistuttaisin, että Yle on luultavimmin maksanut sivujensa toteuttamisesta jollekulle jonkin summan käypää rahaa, kun taas minä en ole maksanut sivumallista tai hostauksesta yhtään mitään WordPressille tai muillekaan. Ja korjaisin kyllä nuo virheet, jos ne olisi tässä palvelussa mahdollista korjata.

Linkit W3C:n validaattorin tuloksiin kunkin YLE:n sivun kohdalta (tulos päivittyy sivujen muuttuessa):

Mainokset

Tietoja Riku Korvenpää

Truth seeker and thinker, tired one.
Kategoria(t): Internet, YLE - Yleisradio Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Uusi Yle Areena näyttä hyvältä

  1. Larko sanoo:

    Epäilen juuri tuota puskurointia. Havaintoni mukaan häikkää esinee, kun videon pysäyttää hiukankin pidemmäksi ajaksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s