Laatulehti HelsinginSanomat kirjoittaa ”Jumalaa tuskin on”-bussimainoksen aiheuttaneen niin paljon närästystä, että siitä on kanneltu Mainonnan eettiselle neuvostolle, joka käsittelee sen kesälomien jälkeen eli turvallisesti kamppanjan päättymisen jälkeen. Nimettömäksi jäävä kantelija perusteelee kannettaan toteamalla, että on ongelmallista pakottaa muslimibussikuskit ajamaan kamppanjan iskulauseita koristavia linja-autoja.
Uskonnonvapauslaki määrää, että jokaisella on oikeus harjoittaa vapaasti uskontoaan (lakien rajoissa). Koska kantelija vetosi uskonnonvapauslakiin muslimikuskien kohdalla, on kysymys oikeastaan siitä harjoittaako muslimibussikuski uskontoaan työaikana ajaessaan bussia. Näkemykseni on voi olla ehkä hieman yksioikoinen, mutta minusta työ on työtä ja uskonto on uskontoa eikä niitä pitäisi sekoittaa keskenään. Toinen kysymys taas on henkilökohtainen vakaumus, mutta eiköhän tässä tapauksessa ollut jo bussikuskin hakeutuessa töihin, että bussien kylkiin voi ilmestyä minkälaisia mainoksia tahansa.
Miksi juuri tästä bussikamppanjasta on noussut niin suuri haloo uskonnonharjoittamisenvapauksia kannattavien aktivistien parissa? Miksei ole valitettu siitä, että eri uskontokuntaan kuuluva toimittaja joutuu kirjoittamaan juttuja lehteen, jossa julkaistaan kirkolliset ilmoitukset ja mahdollisesti uskonnollisten yhteisöjen tilaisuuksien mainoksia? Entä miksi kukaan ei ole ajatellut kirjapainotyöntekijäparkojen sieulujen kohtaloita, kun he joutuvat painamaan ties mitä vaarallista ja sopimatonta materiaalia asiakkaiden tilauksesta. Onko lopultakin vain kyse siitä, että halutaan estää humanismin ja ylipäätään uskonnottoman sanoman leviäminen?
Hyvä, että aiheesta herätetään keskustelua ja että kamppanja saa julkisuutta. Tämän kamppanjan yhteydessä tullaan määrittelemään rajoja ns. uskonnottomien ja vähemmistöuskovaisten toiminnalle suhteessa maamme valtauskontoon ja yhteiskuntaan. Milloin ja missä käsittelyn asteessa keskustelu lopulta saakaan päätöksensä, minä toivon, että saamme loogisen ja oikeudenmukaisen päätöksen ilman minkään tahon mielivaltaa.
Minun ratkaisuni ongelmaan on yksinkertainen:
- Työ on työtä ja uskonto on jokaisen oma asia, jota ei pidä käsitellä työaikana.
- Kamppanjointi tulee sallia sekä kaikkien uskontojen ja uskonnottomien suuntauksien puolesta että niitä vastaan, niin kauan kuin ei mennä henkilökohtaisuuksiin
Ratkaisuehdotelmani viimeinen kohta on näemmä YK:n Ihmisoikeusneuvoston päätöslauselman vastainen, koska neuvosto on säätänyt, että uskontojen kritisoiminen on ihmisoikeusrikos. Neuvoston päätöslauselmaa on kommentoinut Pasi Ilmari Jääskeläinen Humanisti-blogissa otsikolla Hassunhauska maailma – YK:n ihmisoikeusneuvosto Hullun Hatuntekijän teekutsuilla (9.4.2009). Jään innolla odottamaan kutsua Haagiin vai käsiteltäisiinköhän asia täällä kotoisassa Jyväskylässä.
Paluuviite: Seteleitä ja uskonnollisia symboleita | Reunahuomautus