En osaa minäkään kirjoittaa

Vast’ ikään on mediassa ollut juttua siitä kuinka oppilainen on ollut vaikea oppia kirjoittamaan ns. uudella käsialalla eli käyttämään uutta tyyppikirjaimistoa. Ylen mukaan ongelman kimpussa eivät paini vain lapset, vaan myös opettajille on kirjoittaminen uudella käsialalla tuonut ongelmia. Tätä en yhtään ihmettele. Tutustuin tänään Opetushallituksen – Uudet kirjaimet ja numerot -sivustoon ja ei voi kuin pyöritellä silmiään noiden kirjainten kanssa. Uudistukseen saakka oli selkeästi kaksi kirjaimistoa – tekstauskirjaimisto ja ns. käsialakirjaimisto – mutta nyt nämä näyttäisivät tulleen yhdistetyiksi käsialan hyödyllisyys vaarantaen. Nykyisessä kirjoituksessa on niin paljon taukoja ja sidontojen miettimisiä, ettei siitä varmaankaan tule yhtään tekstausta nopeampaa tapaa tehdä kiireellisiä muistiinpanoja yms sellaista, joka nykyään on käsiäalan pääsovellus.

Mitä kirjainuudistuksen selkeyttävään vaikutukseen tulee, niin minusta eivät vanhan tyylin alasilmukat ja niiden kautta sitominen ole lainkaan epäselvää saatika vaikeaa. Paljon vaikeammalta näyttää esimerkiksi pikku-s:n sitominen. Entäs miten näihin kirjaimiin sidotaan oikeaoppisesti häntä-ässä? Ja mitä ideaa oli kaventaa numeroita ja sekä huuto- että kysymysmerkkejä? Näiden merkkien leveyden ero nyt on ihan se ja sama. Uusi yhdeksikkö on kyllä arvosanaltaan täysi nelonen – tämä ei liene selityksiä kaipaa.

Tämä uudistus on paljon suurempi vaara suomelle, kuin muista kielistä suomeen tyypillisesti kömpelöitä ilmauksia korvaamaan siirtyneet lainasanat.

Advertisements

Tietoja Riku Korvenpää

Truth seeker and thinker, tired one.
Kategoria(t): Kieli Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s