Helsinki sanoin, osa 1

Edellisestä visiitistäni Helsinkiin oli jo yli vuosi, kun viime viikon tiistaina (1.3.) aamuyöllä nousin Töysän Liikenteen bussiin ja suuntasin kohti Tamperetta, josta oli vaihtoyhteys kello 5.00 Helsingin Kamppiin. Pidän yöpikavuoroista todella paljon. Matkustaminen on rauhallista ja häiriötöntä. Maisemat ovat kauniita, etenkin pimeän aikaan kun siellä täällä vilahtelevat valaistut talot pimeän autiuden keskellä.

Tiistain ensimmäinen vierailukohteeni oli Hietaniemen hautausmaa-alue, jonne löysin harhailtuani hetken verran Ruoholahdessa – käännyin metrosta noustuani väärään suuntaan ja meni hetki ennenkö tajusin sen, olisi pitänyt kiinnittää enemmän huomiota ympäristöön viime keväänä Gurun kanssa Kaapelitehtaalla käydessä.

Hietaniemen hautausmaa-alue on oikeastaan kokoelma useista hautausmaista. Oma pikainen kameravierailuni käsitti Suomen Kaartin hautausmaan ja joitakin osia luterilaisesta (eli varsinaisesta Hietaniemen hautausmaasta)  ja Helsingin ortodoksisesta hautausmaasta. Tämä oli elämäni ensimmäinen vierailu ortodoksiselle hautausmaalle ja siksi mielenkiintoinen kokemus. Ortodoksinen hautausmaa oli huomattavasti monipuolisempi ja värikkäämpi, jos niin saa sanoa, kuin luterilainen, mutta niinhän koko ortodoksinen kirkko muutenkin on. Suurin osa Hietaniemen hautausmaista on paksun lumivaipan peitossa ja siellä täällä risteilee harvoja avattuja polkuja ja teitä. Hietaniemessä täytyy käydä loppukeväästä tai elokuun ennustetuilla helteillä, silloin siellä on varmasti paljon miellyttävämpää liikkua ja näpsiä kauniita käyttäytymättä kuitenkaan epäkunnioittavasti.

Hautausmaiden enkelipatsailla on jotenkin karmiva ja ahdistava vaikutus minuun. Jumalatar muistutti minua myöhemmin samana päivänä Doctor Who:n enkeli-patsaista – Just don’t blink. Lieköhän niillä jotain osuutta asiaa.

Hietaniemen hautausmaalla vietetyn aamun jälkeen tapasin Jumalattaren asemalla ja sieltä jatkoimme mielenkiintoiseen Helsingin Yliopiston museoon, jossa on museota aivan kylliksi yhdelle kierrokselle. Kemian opiskelijalaboratorio ei näytä muuttuneen juuri miksikään sadassa vuodessa, paitsi että tätä nykyä meillä ei ole parveketta ulkoilmassa tehtäviä kokeita varten. Yliopiston museon lääketieteellinen kokoelma oli todella kiehtova monine instrumentteineen ja yksityiskohtineen, vaikka minua jäikin vaivaamaan joidenkin instrumenttien puutteellinen tai puuttuva kuvaus – ehkeivät ne tavallista tallaajaa häiritsisi.

Yliopiston museossa esillä oleva Luonnontieteellisen keskusmuseon mineraalikabinetti on tavattoman laaja kokonaisuus, josta riittäisi jo omaksi museokseenkin. Mineraalikabinetin ongelma ja mahtavuus piilevät molemmat sen mittavuudessa. Yleisölle mineraalikabinetti on helposti niin suuri kokonaisuus, että siellä ajatukset turtuvat eikä kokonaisuutta näe jyväsiltä, mutta toisaalta mineraaliharrastajalle kokoelma toimii verrattomana vertailukohtana etenkin kun museo on nykyään maksuton. Jumalattaren kanssa jouduimme jättämään Yliopiston museon kiertämisen kesken mineraalikabinetissa, kun museo alkoi tulla jo molemmista korvista ulos.

Kahvi lounaan jälkeen Jumalatar lähti luennolleen ja minä jatkoin kaupungin tutkimista omin nokkineni. Ensin kävin Suomen Pankin rahamuseossa, jonka näyttelyt oli mielenkiintoinen, mutta onneksi ei läheskään yhtä moninainen kuin mineraalikabinetti. Rahamuseossa monet vitriinit olivat tavalla tai toisella interaktiivisia, mikä saa minut aina hämmentymään. Olen kai vielä sitä vanhaa sukupolvea, jota opetettiin jo lapsuudessa olemaan koskettamatta mitään museossa sen paremmin kuin muuallakaan julkisilla paikoilla.

Ensimmäisen päivän viimeinen kohteeni oli Helsingin kaupunginmuseo (Sofian kadulla), jossa alueen kulttuurihistoriallisena museona sai tutustua Helsingin seudun pitkään historiaan. Onkohan kukaan muu huomannut, että Helsingin kaupunginmuseo on onnistuu olemaan sokkelo, vaikkei silti kovin monimutkainen olekaan.

Lopun iltaa minä päädyin harhailemaan ympäri kaupunkia ottaen valokuvia sieltä sun täältä samalla ihaillen kaupungin arkkitehtuuria. Uspenskin katedraali on todella vaikuttava näky, vaikka kaikesta huolimatta se näyttää suuremmalta TV-ruudulla. Katedraalin kaunis tiilipinta suorastaan huokui lohduttavaa lämpöä Helsingin vaimeassa tuulisuudessa. Presidentinlinna on luonnossa varsin pelkistetty ja aika mitäänsanomattoman näköinen verrattuna moneen muuhun Helsingin keskustan rakennukseen, mutta eihän sen toki ole tarkoituskaan olla suurempi mahtavuudessaan kuin itse presidentti-instituutio. Melkein pitäisin heti linnan vieressä olevaa Korkeimman Oikeuden rakennusta hienompana.

Tähän kokonaisuuteen kuuluu kirjoitus: Helsinki kuvin.

Mainokset

Tietoja Riku Korvenpää

Truth seeker and thinker, tired one.
Kategoria(t): Näyttely, Omia kuulumisia Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s