Ubiikkisiivousta ja järjestelyä

Monista syistä en ole jaksanut kirjoittaa uusia merkintöjä pitkään aikaan ja yhdessä vaiheessa ajattelin jo sulkea Reunahuomautuksen, mutta päädyin sitten jättämään sen auki, kun kävijöitä kuitenkin on ihan mukavasti nukkuvaksi blogiksi – kaiketi reilulla 900 merkinnällä olen saavuttanut jonkinlaisen kriittisen massan, jossa blogi alkaa elämään itsekseen. Luultavasti merkintöjä satelee harvakseltaan sitä mukaan, kun keksin ja jaksan jotain mielenkiintoista kirjoittaa.

Olen tänään ja eilen tehnyt hieman siivousta ja järjestelyä Twitter tililläni uuden ulkoasun innostamana. Uusi ulkoasu on kiva, mutta kaipaan etusivulle tweettivirran vasemmalla puolella olevaan palstaan omia listojani tai ainakin profiilisivulla olevan Listat-valikon tapaista valikkoa josta saisi ne helposti esiin. Toinen ongelma Twitterin suhteen on mielenkiintoisen informaation löytäminen ja siihen liittyen vähemmän tarpeellisten tweettien suodattaminen pois sellaisilta tileiltä joita seuraa. Twitter aiheuttaa helposti melkoisen informaatiotulvan ja kirjaimellisen infoähkyn. Olisi kätevää, jos Twitterin hakutoiminnosta löytyisi aikaan perustuva suodatin Googlen hakukoneen tapaan – jos tällainen jossain on kätkettynä, niin kertokaa minulle.

WordPress ei näemmä ole taaskaan kykeneväinen julkaisemaan Facebookissa eikä edes tällä hetkellä näytä pystyvän autentikoimaan Facebookkiin. Varmaan WordPressin ylläpidon standardiselitys pätee tässäkin tapauksessa eli Facebook on taas muuttanut jotain pientä yksityiskohtaa ja WordPress ei ole vain pysynyt muutoksissa mukana. Tai tiedä häntä, voihan se vika tällä kertaa olla WP:ssä itsessään. Noh, onneksi on RSS Graffiti.

Mainokset

Tietoja Riku Korvenpää

Truth seeker and thinker, tired one.
Kategoria(t): Blogi, Omia kuulumisia, SoMe Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s