Mysteerinen yö

Minulla on erikoislaatuinen suhde yöhön. Pidän siitä hyvin paljon. En nukkumisesta, vaan yöstä itsestään. Sen salaisuudet ja yksityiskohdat vetävät minua puoleensa. Yö on välitila ja välitilat kiehtovat ihmisiä, sanoi M minulle joskus kauan sitten.

Yö on välitila, vastuuvapaata aluetta. Useimmiten. Välitilat usein kiehtoo ihmisiä.
Kunnes niihin jää tahtomattaan jumiin.
– M –

Yö on vastuuvapaata, mutta samalla myös kiellettyä aluetta, jolla kukaan kunniallinen kuolevainen ei vapaaehtoisesti liiku. Kunnon ihmisen tulee nukkua yönsä kiltisti omassa sängyssään tai ehkä on sallittua viettää yöaikaa baarissa tai yökerhossa. Yöstä nauttiminen ja siinä eläminen on kuitenkin kiellettyä. Yöllä vain yötyöläiset saavat elää; heille yö on kuin muiden päivä. Yön kielletty hedelmä kuitenkin houkuttelee viattomia sieluja.

Minä olen kapinallinen rikkoessani konventioita, kun annan yön kietoa itseni lempeään syleilyynsä ja kuljen öisiä katuja ja polku tutkien mitä annettavaa yöllä minulle kulloinkin on. Yleensä yöltä saa paljon, kun vain uskaltaa antautua sen vietäväksi.

Yön pimeys saattaa tuntua pelottavalta ja uhkaavalta, jos ei ole tottunut siihen. Tarvitaan uteliaisuutta ruokkimaan rohkeutta, ennenkö lähdetään pimeyden hallitsemille kaduille ja metsän poluille. Yön pahimmat demonit ja vaarat löytyvät yleensä kulkijan oman pään sisältä, mutta tietenkin kannattaa ajatella kaksi kertaa missä ympäristössä ja milloin aikoo liikkua. Pimeydessä vaanii vaaroja, niin toisten ihmisten kuin luonnonkin suunnalla – emme voi hallita ympäristöämme, voimme vain varoa ja sopeutua. Silmittömään pelkoon ei silti ole mitään aihetta – yö ei ole täynnä absoluuttista pahuutta tai edes sen ruumiillistumia. Leena Krohn tosin on hieman toista mieltä.

Yöllä kontrolli pettää. Sen pimeimpinä tunteina emme hallitse itseämme emmekä ympäristöämme. Yö on täynnä mustaa energiaa ja kuolemanvaaraa.
– Leena Krohn: Valeikkuna, s. 14-15 –

Erilaiset yöt soveltuvat erilaisiin aktiviteetteihin, mutta esimerkiksi lenkkeily sopii lähes yöhön kuin yöhön, kunhan ei vain sada tai tuule liian rankasti. Säänmukaisen varustuksen merkitys korostuu yöllä; silloin mukavuutta osaa arvostaa aivan eri tavalla, kun yön pimeys asettaa omat lisähaasteensa.

Tähtikirkkaina toukokuun alun kevätöinä, kun enää ei ole liian kylmä ja yöt muutenkin alkavat olemaan valoisampia on miellyttävää lenkkeillä valottomilla reiteillä, jotka osaa ulkoa, tähtien ja kuun valossa. Lenkin jälkeen voi pulahtaa uimaan järveen, jonka vesi tuntuu vielä hyytävän kylmältä ja jossa lihakset uhkaavat kangistua, jos unohtuu liian pitkäksi aikaa ihmettelemään taivaan loistoa ja yön ääniä.

Pilvettöminä talviöinä voi taivaalla nähdä revontulien loistokkaan näytelmän ja kenties jopa kuullakin ne, vaikka itse en ole kyllä saanut niitä koskaan kuulla (tietääkseni). Mikäli hyvin käy, voi nähdä myös meteorin tai bolidin viilettävän taivaankannella. Joku saattaa myös nähdä jotain selittämätöntä pysähtyessään katselemaan yötaivasta. Parasta talviyöissä on väriskaala yön syvästä pimeydestä päivän päivän kirkkauteen.

Yötaivaskuva.

Yötaivas kuvattuna kuutamoisena yönä Keuruulla.

 

Patsas yövalaistuksessa.

Kalevalaisen naisen patsas yövalaistuksessa Jyväskylän Kirkkopuistossa.

Taivaan ollessa pilvien peittämä, kannattaa öinen tutkimusretki suunnata kaupunkien valaistuille alueille, jotka yöllisessä valaistuksessa tuovat esiin paljon erilaisia yksityiskohtia. Yön maaginen rauha laskeutuu vilkkaankin keskustan yllä ja paljastaa salaisuuksia, jotka päivän hulinassa jäävät helposti huomaamatta. Kaupunki kertoo erilaista tarinaa. Mikä mahtaa olla niiden satunnaisten ihmisten, jotka yöllä liikkuvat, tarina ja tarkoitus? Ovatko he samanlaisia yön tutkimusmatkailijoita vai kenties työhön menossa tai tulossa tai jopa työssä? Kadunlakaisija harjaa roskia kasalle ja poimii nostaa ne roskikseensa. Kaupunki on likaisimmillaan – joku voisi sanoa, että aidoimmillaan – aamuyöllä juuri ennen kadunlakaisijoiden salaisen armeijan ilmestymistä.

Roskakuva.

Jyväskylän keskustan kadut ovat roskien peitossa ennen kadunlakaisijoiden saapumista.

Kävelukatunäkymä.

Jyväskylän kävelykatu yövalaistuksessa. Näin tyhjänä katua ei taida päivänvalossa koskaan nähdä.

Sateiset ja myrskyiset yöt ovat ehkä kiehtovimpia, mutta samalla myös kaikista vaativimpia; vaatii luonnetta lähteä yksin yön pimeyteen rajuilman raivotessa. Sade ropisee sadetakin huppua vasten. Silmälasit peittyvät vesipisaroihin. Eteen on vaikea nähdä. Kaikki vääristyy. Viileä vesi kastelee naaman. Yön tutkimusmatkailija painaa päänsä. Siellä täällä on hyvä pysähtyä ja katsella ympärilleen. Korkealla mäen rinteellä tai harjanteella voi katsella, kuinka ympäröivä maailma peittyy sateen harmauteen. Rannalla voi kuulla kuinka sadepisarat osuvat veden kalvoon. Keskustoissa voi nähdä kuinka vesi juoksee asfaltoituja katuja pitkin muodostaen matalia jokia. Paikoiteillen vesi saattaa muodostaa lammikoita tai jopa järviä, jos veden virtaa häiritsevät tukkeutuneet sadeviemärit. Sateella maailma on hyvin autio.

Lempeät kesäsateet piristävät mieltä ja silloin on parasta vaeltaa vehreissä maisemissa, lehdoissa ja luonnontilaa lähentelevissä puistoissa. Aivan suotta mukavuudenhaluiset ihmiset pelkäävät sadetta ja vettä.

Lumisade on kiehtova kokemus, vaikka sen aikana ei välttämättä näekään paljoa, mutta sen jälkeen puhtan valkoinen maailma on monimuotoisuudessaan kaunis. Kuun, tähtien, nousevan Auringon ja lamppujen valo tuo vielä oman lisänsä lumiseen maisemaan.

Maisemakuva.

Yöllinen valaistus muuttaa maailmaa aika paljon, mutta myös kameran valkotasapainolla on merkitystä.

Yöllä kahvilat ovat kiinni, mutta silti kaupungista voi löytää kahvia, syötävää ja ihmisiä, kunhan vain osaa niitä etsiä. Kannattaa etsiytyä huoltoasemalle, sillä siellä yleensä on ainakin muutama yön kulkija virkistäytymässä tai pelaamassa rahapeliautomaateilla. Jossain nurkassa saattaa istua joukko teinejä, niin siististi ja hiljaisesti että heitä hädintuskin huomaa – ei heitä nykyään muutoin suvaittaisi paikalla. Matkakeskuksen vieressä saattaa pöydän ääressä istua matkustavaisia, jotka ovat saapuneet illan viimeiselle junalla tai bussilla Jyväskylään ja odottavat aamun ensimmäistä yhteyttä. Matkakeskuksen odotussalion kiinni yöllä. Aamun koittaessa huoltoasemalle saapuvat eläkeläismiehet, jotka muodostavat säännöllisesti kokoontuvat aamukahvikerhonsa. Mitähän he mahtavat puhua? Mikä saa heidät lähtemän kotinsa lämmöstä aamuvarhaisella huoltoasemalle kahville?

Yöllisille tutkimusretkille ei kannata lähteä varustautumattomana. Itse yleensä pidän mukana aina kameraa ja muistikirjaa; yöstä ei koskaan tiedä mitä mielenkiintoista siellä kohtaa ja millaisia ajatuksia päähän pälkähtää. Riippuen paikasta ja ajasta, eväät ovat myös hyvä ajatus. Jos taival on pitkä, on pakko syödä välillä, mutta joskus on kiva vain istua mukavassa paikassa, esimerkiksi satamassa katselemassa öistä järveä, ja syödä jotain pientä. Viileään aikaan kuuma kahvi on mahtava lisä yölliseen seikkailuun.

Yö on täynnä kysymyksiä ja vastauksia, mutta kysymyksiä on paljon enemmän.

Se – joka saa – maistaa yön – nirvanaa – ei enää – halua auringon taakkaa
– Leena Krohn: Valeikkuna, s. 14-15. –

Suosittelen yöllisiä tutkimusmatkoja jokaiselle, joka niihin vain kykenee ja joilla on siihen muun elämän suoma mahdollisuus. Yölle kannattaa tehdä tilaa kalenterissaan. Se on sen ansainnut.

Mainokset

Tietoja Riku Korvenpää

Truth seeker and thinker, tired one.
Kategoria(t): Luonto, Maisema, Ympäristö Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s