Riku sarjakuvien maassa

Olen jo pitkään lukenut trippimuotoisia sarjakuvia, kuten Hesarissa ilmestyviä Fingerporia ja Viiviä ja Wagneria, mutta olen pikku hiljaa tehnyt tuttavuutta myös sarjakuvakirjoihin, jopa eksoottiseen mangaankin.

Aina ei jaksa lukea romaaneita tai mitään ”järkevää”, mutta silti saattaa tehdä mieli lukea jotain. Sarjakuvat tuntuvat sopivan tällaisiin hetkiini erittäin hyvin. Enemmän tietysti saa irti, jos lukee täysin pirteänä.

Suurin osa kirjastosta lainaamistani sarjakuvista on osoittautunut positiivisiksi kokemuksiksi, mikä on todella rohkaisevaa tällaisen aloittelijan kannalta. Tietysti, kuten kirjojenkin kohdalla, vastaan tulee sarjakuvia, joista ei pidä. Mitä suttuisempi kuvitus tai sekaisempi kerronta, sitä huonommalta sarjakuva minusta tuntuu.

DSC00276

Teräsmies-sarjan Maa yksi tai The X Files Project Aquarius eivät pääse minun suosikkieni listalleni.

Teräsmiessarjan Maa yksi, osa yksi -sarjakuva vaikutti aika tylsältä ja mitään sanomattomalta, mutta ehkä olen liian vanha ajatellen kohderyhmää. Supersankarisarjakuvat varmaan puhuttelevat enemmän 10 – 20 -vuotiaita.

The X-Files Project Aquariuksen lukemisesta on jo hetki aikaa, mutta muistaakseni* se oli kohtuullisen sekavasti toteutettu teos, mistä mielenkiintoinen tarina kärsi huomattavasti.

DSC00318

Sarjakuvien suuri nimi Neil Gaiman kuuluu pakolliseen lukemistoon.

Nykyisen sarjakuvatutkimusmatkani ensimmäisiä teoksia olivat Neil Gaimanin (wikipedia) Coraline ja Neverwhere, jotka molemmat tekivät minuun suuren vaikutuksen sekä tarinalla että kuvituksella. Nyt minulla on lukuinspiraatiota odottamassa Sandman-sarjasta toinen ja kolmas osa. Ensimmäisen osan luin kirjastossa** yhdellä istumalla saatuani sen käteeni. Luultavasti ahmin nuokin inspiraation tullen kerralla. Sen verta lyhyitä ovat.

DSC00274

Keiji Nakazawan Hiroshiman poika kuuluu suosikkeihini.

Pyytäessäni joiltain kavereiltani suosituksia sarjakuvista, Noora kehotti minua tutustumaan Keiji Nakazawan Hiroshiman (wikipedia) poika -mangaan. Ajatus japanilaisen sarjakuvan lukemisesta tuntui vähän oudolta, mutta onneksi etsin kirjan käsiini.  Kirjassa on kerrottu erittäin mielenkiintoisesti ja mukaansa tempaavasti toisen maailmansodan aikainen arki Hiroshiman kaupungissa ennen ja jälkeen Little Boyn.

Hiroshiman pojan kahdesta suomeksi julkaistusta osasta ensimmäinen on luettavissa länsimaiseen tapaan vasemmalta oikealle, mutta sarjan toinen osa luetaan japanilaiseen tapaan oikealta vasemmalle. Eipä se paljoa lukemista haitannut, kun yhdeltä istumalta kirjastossa ahmin koko toisen osan. Vähän harmittaa, ettei sarjan muita osia ole julkaistu suomeksi – englanniksi käännettyjäkään kirjoja ei löydy Jyväskylästä.

Sarjakuvat ovat tulleet pysyvästi osaksi minun lukemistoani. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia. Riippuu varmaan sarjakuvasta.

Jälkihuomautukset:
*) Olisi kiva pitää lukupäiväkirjaa, mutta se on liian vaivalloista
**) Jyväskylän pääkirjaston toisen kerroksen keskellä on todella mukavia tuoleja, joissa istuessa vierähtää huomaamatta pari tuntia kirjan kanssa.

Advertisements

Tietoja Riku Korvenpää

Truth seeker and thinker, tired one.
Kategoria(t): Kirjallisuus, Kulttuuri, Sarjakuva Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s