Geovuoteni 2015

Päättyvään geovuoteeni mahtui jotain uutta ja jotain vanhaa. Sekä kätköily- että siviilivuoteni ehdoton kohokohta oli kahden päivän geovaellus Pirkon kanssa Nuuksio powertrailin merkeissä. Tätä kirjoittaessa tekee jo hieman mieli uudestaan Nuuksioon tai jonnekin muualle vaeltamaan.

Vuoden aikana tuli kätköiltyä aika harvakseltaan, vaikka esitinkin itselleni aika kunnianhimoisen tavoitteen kätköillä joka lauantai. Eihän se sitten toteutunut lähellekään. Noh, onpahan tavoitetta geovuodelle 2016, kun kaikenmaailman putket eivät minua suuremmin innosta. Tuli minulle kahdeksan päivän putki tähän vuoteen, mutta sitten piti väkisin lopettaa, ettei myöhemmin alkaisi harmittamaan, kun pitkäksi venynyt putki jostain syystä kuitenkin katkeaisi.

GeoYear15-1
Kätköilypäivät vuonna 2015. Tilastokuva: Geocache.fi

Virstanpylväitä tuli vuodessa vastaan muutama. Tuhannen löydön raja meni rikki Jämsässä tammikuussa. Sitä ei tullut juhlittua mitenkään. Sain kyllä muistaakseni suklaata Hymiöltä silloin, mutta syynä taisi olla hiljakkoin ollut syntymäpäivänä. Virstanpylväät 1200 ja 1300 menivät rikki Pirkon kanssa Nuuksiota kiertäessäni ja 1400 meni rikki Keuruun kotiseutumuseon miitissä. Minusta tuntuu, että muutamat kätköilijät ovat alkaneet suhtautua minuun paljon hmm paremmin päästyäni tuhannen löydön virstanpylvään ohitse. Ehkä minä olen nyt oikea geokätköilijä, tuskin sentään geoeliittiä vielä kuitenkaan?

Vuoden aikana tuli vastaan muutama oma ennätys: Eniten löytöjä päivässä (89 kpl, Nuuksiossa) ja eniten tradeja päivässä (88, Nuuksiossa). Muutama hopeasijakin tuli: eniten tradeja päivässä (58, Metsoreitillä) ja eniten mystejä päivässä (16, Helsinki Geopoly).

Tähän vuoteeni mahtui yksi uusi kätkötyyppi, virtuaali Helsingistä. Virtuaaleja ei hirveästi ole, joten olen tyytyväinen siihen, että olen saanut peräti yhden virtuaalilöydön urani aikana. Vuoden 2016 tavoite taitaa olla GPS Maze, joka on eräänlainen eventti, joka tietääkseni ollaan järjestämässä Suomessa.

Tikankolo
Nuuksion Tikankolon vuokrakämppä.

Nuuksiossa oli mukava vaeltaa eikä sade hirveästi menoa haitannut, vaikka ainahan sitä olisi tietysti mieluummin kuivana kävellyt – eipähän Aurinko ainakaan paahtanut hengiltä. Purkkeja powertraililla oli puuduttavuuteen asti, mutta siitä huolimatta powertrailista jäi positiivinen kokemus. Onhan sekin hyvää rajojen koettelua, kun kaivetaan esiin samanlaisia toteutuksia noin 80 kappaletta päivässä. Onneksi päivään mahtui mausteeksi myös muita kätköjä.  Vaelluksen toinen päivä olikin sitten paljon kesympi sekä maaston että purkkien määrän suhteen. Tikankolossa oli hyvä yöpyä eikä tullut edes kalliksi. Suosittelen!

Kesän megan jätin väliin, kun silloin oli muuta tekemistä, muistaakseni kätköilin Sirren kanssa Espoossa silloin. Niinpä minun kontaktini tuntemattomiin kätköilijöihin rajoittui pääasiasiallisesti Kirpon elokuiseen juhlamiittiin Helsingissä. Täällä Keski-Suomessa miiteissä käyvät ihmiset ovat melkein kaikki jo ainakin näöltä tuttuja. Helsingin miitissäkin oli kyllä muutama nimeltä tuttu hahmo.

PET-putki
Micro-kokoinen PET-putkikätkö ja sen lokikirja.

Omia uusia kätköjä tein tänä vuonna neljä kappaletta ja vanhoja arkistoin yhden. Olen erityisen tyytyväinen viimeisimmästä kätköstäni, kerrankin minä keksin hyvän paikan ennen muita. Pääasiallisesti kätköt ovat pysyneet hyvässä kunnossa, kiitos siitä kätköillä kävijöille. Jotain pientä, kuten koordinaattilappujen uusimisia, joutuu aina välillä tekemään. Yhdestä purkista on kadonnut tiiviste ja päädyin vaihtamaan koko alumiinikapselin kuvassa näkyväksi PET-putkeksi.

Geopaivakirja
Tältä näyttää tulevan geopäiväkirjan kansi.

Vuoden 2016 alusta alan taltioimaan lihasvoimin suoritetut kätköilyni Garmin Connect -palveluun jälkinä. Alan myös pitämään päiväkirjaa kaikenlaisista kätköilyyn liittyvistä asioista. Kätköilyyn kuluttamistani rahasummista minun on pitänyt jo aiemminkin alkaa pitää kirjaa, mutta aina se on vain jäänyt haaveeksi – ehkä se on hyväkin niin, tiedä miten paljon se loppusumma olisikaan. Sain Pirkolta Espanjan tuliaisena hienon aidosta nahkasta valmistetun muistikirjan, joka saa kunnian palvella geopäiväkirjana. Muistikirjan täyttyessä geoseikkailuista, voi kansiin vaihtaa uuden muistikirjan.

Mainokset

Liikuttavaa teknologiaa, osa 2: Epäelektroninen teknologia

Vajaa vuosi sitten julkaisin postauksen Liikuttavaa teknologiaa, osa 1, jossa käsittelin elektroniikkaa, joka auttaa minua liikunnassa tavalla tai toisella. Nyt on aika kirjoittaa kaikesta muusta minua liikuttavasta teknologiasta; teknologian käsitteen alle mahtuvat kaikki tieteen ja tekniikan saavutukset.

Hannah Bora 50 -reppu

Kuva repusta.
Hannah Bora 50 -georeppuni. Ei kannata zoomailla, seurantakoodi on lätkän kääntöpuolella.

Aloitetaan suurimmasta artikkelista: Minulla on ollut elämäni aikana monta reppua. En edes ala arvailemaan kuinka monta. Kuitenkaan niistä suurin osa ei ole liittynyt suoranaisesti liikuntaan, vaan ovat olleet perinteisiä koulureppuja. Minulla on nykyisen koulurepun lisäksi tällä hetkellä kaksi muuta reppua, joista geokätköilyssä käytän pääasiasiallisesti 50 litran vetoista Hannah Bora reppua, vai onko se  rinkka. Missä lopulta menee ero rinkat ja repun välillä, kun ei ole ulkoista tukirankaa?

Tuo 50 litran reppu on hieman hankala, mutta eräänlainen kompromissi, kun en halua ylimääräisiä reppuja pyörimään nurkkiin. Päivärepuksi tämä on turhan iso – onneksi tyhjä tila ei sentään paina ja sen saa kiristettyä remmeillä pois – mutta Nuuksion retki (ja etenkin sen suunnittelu) osoitti repun olevan hieman pieni jo parin päivän retkeäkin silmällä pitäen. Kyllä sen kanssa Nuuksiossa hyvin selvisi kaksi päivää ja tulipahan mietittyä useamman kerran, mitä kaikkea reppuun pakkasi – kaikelle tuli jonkinlaista käyttöä.

Hannah Bora 50 sopii hyvin minun 178 cm varrelleni, vaikkei kantolaitetta voikaan säätää käyttäjän pituuden mukaan. Muuten repusta löytyy kyllä säätöjä ja reppu säätyy helposti mukavaksi riippumatta taakan painosta tai määrästä. Nuuksiossa reppu painoi reilut 16kg ja haastavassakin maastossa meno oli ongelmatonta.

Yksi epäkäytännöllinen kohta tuossa repussani kuitenkin on. Repun kansiosa asettuu kunnola oikeastaan vain, jos käyttää hyväkseen repun ylipakkauskapasiteetin. Muutoin kansi roikkuu epäkäytännöllisesti. Kansiosan säädöt eivät riitä kiristämään sitä tukevaksi, jos reppu on vajaasti täytetty.

Repun punainen väri suojaa metsästyskaudella metsästäjien luodeilta (toivottavasti), mutta lähinnä takaa päin. Sivuilta ja edestäpäin reppu on musta ja harmaa. Ehkä tätä olisi voinut miettiä vähän paremmin. Repun mukana tulee keltainen sadesuoja, joka näkyy kyllä joka suuntaan, joten hätätapauksessa väriäkin löytyy.

Ostin tämän noin vuosi sitten, edellisen reppuni alkaessa hajota, Prisman alennusmyynnistä. Hinta taisi olla jotain 60€ paikkeilla.

Source WLPS -juomarakko

Pitkillä kävelymatkoilla, ja miksei lyhyemmilläkin, tarvitaan juotavaa. Juomapullot toimivat ihan hyvin, mutta minun tulee juotua huomattavasti tasaisemmin, kun voi imaista juomarakosta vettä putkella, joka sijaitsee valmiiksi kropan etupuolella. Ei tarvitse kurkotella juomapulloja repun taskuista tai jopa repun sisältä.

Kuva juomarakosta.
Source WLPS -juomarakkoni, jolla on vetoisuutta kolme litraa. Juomaletkulla on pituutta noin 95 cm.

Juomarakko on siis paksusta muovista valmistettu pussi, josta imetetään vettä putkella. Minun juomarakkoni on Sourcen valmistama kolmen litran vetoinen WLPS. Kyseessä on minun ensimmäinen juomarakkoni, joten en oikein tiennyt mitä olin ostamassa. Otin tietysti selvää asioista ja valinta oli lopulta kohtuullisen helppo. On toki vähän kyseenalaista ostaa sotateknologiaa sotaa käyvästä maasta, mutta tätä hankkiessa laatu oli tärkeä kriteeri.

Väliseinä tekee juomarakon puhdistamisesta, tai oikeastaan kuivaamisesta, vähän hankalampaa kuin väliseinättömän olisi, mutta uskoisin väliseinällisen ja leveän rakon olevan parempi vähemmän loiskumisen vuoksi. Koska puhdistaminen on vähän hankalaa, en aio koskaan laittaa rakkoon mitään muuta kuin vettä. Haluan helppoutta.

Rakosta juodaan letkussa olevan Storm-venttiilin kautta, mikä on hieman vaivalloista. En vielä ole oppinut käyttämään venttiiliä suullani, vaan joudun kääntämään venttiilin kiinni käsin. Vähän epähygieenistä, mutta en ole vielä kuollut tai edes sairastunut.

Hankin tämän kevättalvella Varustelekasta (tuotesivu). En nyt muista mitä silloin maksoin, mutta samassa hintaluokassa se tänäänkin näkyy olevan.

Kengät

Kengät. Niitä on paljon, ehkä liiankin paljon. Kengät ovat todella tärkeitä, koska kropan ja repun paino on liikkuessa niiden päällä tuntikausia yhteen menoon vaihtelevissa maastoissa.

Kuva uimatossuista.
Uimatossut.

Minua inhottaa uida julkisilla uimarannoilla paljain jaloin, kun ei voi koskaan olla varma mitä lasinsiruja, pullonkorkkeja tai naula-ansoja on rantaveteen kylvetty. Niinpä minä käytän ohutpohjaisia uimatossuja, jotka eivät toki mitään suurta suojaa anna, mutta ainakin henkistä turvaa niistä saa.

Tällä hetkellä minulla on kahdet juoksukengät satunnaisia lenkkikertoja varten. Vanhojen pohjista menevät kivet läpi, mutta en vielä raaski luopua niistä, kun suuria ongelmia ei ole vielä ilmaantunut. Uudet Asicsini ostin kuitenkin jo valmiiksi, kun sattumalta näin BudgetSportin tarjoukset netissä. En ole edes kokeillut noita uusia vielä, mutta kyllä ne piakkoin tulevat käyttöön. Pitää vain etsiä jostain jääpiikit ja sovittaa niitä noihin, että tietää pitääkö ostaa noita varten uudet.

Vanhat juoksukengät. En tiedä merkkiä.

Uudet juoksukengät. Asics Patriot 7.

Olen tähän vuoteen asti tullut toimeen ilman vaelluskenkiä, mutta kevättalvella päätin kokeilla kuinka kesäkaudella kätköily sujuisi maihareihin nähden keveiden vaelluskenkien kanssa. Lopulta vaelluskengillä kävely ei hirveästi eroa maihareilla liikkumisesta. Noiden minun kenkieni kanssa pitää vain muistaa, että niissä ei ole tukea nilkoille eikä niiden pohja pidä kovin hyvin kostealla sammalleella tai kosteassa maassa. Maihareissani on paljon parempi pito ja varren takia myös hyvä tuki nilkalle. Maiharit ovat paremmat vaihtelevassa maastossa ja nuo vaelluskengät taas poluilla. Molemmissa kengissä minulla on kalvot, mutta kalvot eivät olleet varsinainen hankintakriteeri kummassakaan tapauksessa. Kalvot ovat ehdottomasti plussaa.
Maiharit ovat peräisin Varustelekasta (tuotesivu) ja vaelluskengät BudgetSportista (tuotesivu).

Jalas Fantom Drylock.

Salomonin vaelluskengät. Varmaankin Norwood GTX.
Jalaksen FX2-pohjalliset.

Kengät tarvitsevat aina hyvät pohjalliset ja tähän mennessä parhaat vastaan tulleet pohjalliset ovat olleet Jalaksen Fantom Drylockkien mukana tulleet Jalaksen omat FX2 -pohjalliset (tuotesivu, Varusteleka). En oikein tiedä miksi, mutta nämä pohjalliset vain tuntuvat todella hyviltä kokonaisuudessaan. Pohjallisilla on todellakin hintaa aika paljon, mutta vajaan vuoden käytössä olleet pohjalliset eivät ole vielä juurikaan kuluneet, joten voi olla, ettei uusia pohjallisia tarvitse ihan lähiaikoina ostaa.

Puhelintasku

Nokia 130 olkavarsikotelon sisällä. Kuulokkeiden piuha ei saa sille tarkoitetun reiän lävitse, joten se tulee ulos vetoketjun päästä.

Ympyrä ensimmäiseen postaukseen sulkeutuu tämän postauksen lopuksi, kun on aika esitellä olkavarsitasku, jota käytän puhelimen ja avainten säilyttämiseen lenkillä.

Tasku oli hyvä löytö Prismasta (19,90€). Olen käyttänyt sitä joka lenkillä hankkimisen jälkeen ja olen todella tyytyväinen hankintaani. Minun aidoilla näppäimillä varustettua puhelintani ei tuon ikkunan läpi voi täydellisesti käyttää, mutta ei se niin tärkeää olekaan. Kerkiän kyllä avaamaan taskun, jos on siihen tarvetta.

Kaikki mielipiteet ovat kirjoittajan omia eikä postaukseen liity minkäänlaista kaupallista yhteistyötä.

Kahvin tuoksuinen viikko

Taannoin ostin The Barn Coffee Roasterssin salvadorilaista Los Pirineos kahvia Torikeskuksen Coffeasta. Neljänneskilosta riitti suurin piirtein viikon tarpeiksi. Lempeä ja miedosti hedelmäinen kahvi soveltuu minun makuuni juotavaksi niin maidolla kuin ilmankin ja kestää myös termarissa säilyttämistä ainakin joidenkin tuntien ajan. Voin lämpimästi suositella kaikille.

Kuva Los Pirineos -kahvipussista.
Los Pirineos -kahvipussi The Barn -paahtomolta.

 

Muutoin vain kahvin ja biologian täyttämä viikko huipentui hmm monipuoliseen viikonloppuun. Lauantai-iltaan kuului Parasomnia-näytös Kankaan Pergamenttihallissa ja sunnuntai kului geokätköillessä Muuratsalon saaressa.

Tankotanssiryhmä Eccentrixin Parasomnia-näytös oli miellyttävä audiovisuaalinen kokonaisuus koreografioineen ja väreineen, vaikka alussa savua olikin sen verta sakeaan, että se jo maistui kurkussa ikävältä. Erityistä huomiota ansaitsee kauniisti kynttilöin ja pöydin sisustettu lämpiö. Parasomnia-nimi ei minulle oikein auennut, sillä enemmän nuo esitykset minusta kuvasivat unia kuin unenaikaisia liikkeitä, joihin parasomnia viittaa. Esityksen aikana minua hieman hämmenti yleisön taipumus apploodeerata mitä erikoisimmissa kohdissa esitystä (myös osien keskellä). Suurinosa yleisöstä oli naisia ja jotenkin minulle jäi tunne, että melkein kaikki miehet olivat mukana vain seuralaisina – minä tietenkin olen poikkeus joka ei sovi tähän malliin. Suosittelisin, mutta ei oikein kannata, kun kyse oli viimeisestä näytöksestä.

Muuratsalon sunnuntai oli mielenkiintoinen tosin aika raskas tutustuminen erääseen huomattavaan keskisuomalaiseen luonnonmuodostelmaan, joksi Muuratsalon saaren kokonaisuutta kai voi kutsua. Jos gepsiin on luottaminen, tuli kiivettyä mäkiä yhteensä 1,4km korkuisen suoran seinämän verran. Onneksi seinämät eivät sentään suoria olleet, vaikka monissa kohdissa lähes olivatkin. Päivän kohokohta oli varmasti Lullinvuoren luola, mutta myös kaikki Muuratsalon huiput olivat upeita kohteita. Luolaan en välttämättä olisi mennyt ilman Hymiön seuraa, mutta valitettavasti kätköilijäkolleegoille ei voi antaa favo-pisteitä. Suosittelen lämpimästi kaikille ihmisille, jotka eivät pelkää muutamaa pikkuista mäennyppylää (esim. 194m) – nähtävää riittää runsaasti myös muillekin kuin vain kätköilijöille.

Mustavalkoinen kuva georepusta.
”Vanha” ja uskollinen georeppu, joka jo kaipaa hieman korjaamista.

Suunnistusta maastossa

Pääsiäisen alla on tullut katseltua Youtubesta aika monta videota suunnistuksesta ja maastossa liikkumisesta. Mielenkiintoinen ja ajanlohtainen aihe kevään edettyä pidemmälle. En ole suunnistanut kompassin avulla sitten yläasteen tai lukion. Armeijassa meillä oli kompassit, mutta ainakin minä suunnistin kartan ja maastonmuotojen perusteella. Pitää kokeilla joku päivä, miten suunnistaminen nykyään sujuu ja jos ei suju, niin sitten tarvitaan vain harjoitusta ja lisää harjoitusta.

Youtubesta löytyy monia videoita, joissa esitellään perinteisen suunnistuskompassin käyttöä, mutta niistä oma suosikkini on ExpaditionMarc-nimimerkin tekemä kaksiosainen ohje, joka on tietenkin englanniksi:

Geokätköillessä liikkumista ohjaa gepsi, mutta ryteikköjen, vesistöjen ja muiden esteiden välttämiseksi kartta on käytännössä välttämätön apuväline. Yleensä käytän gepsiin tallennettua Maanmittauslaitoksen aineistoon perustuvaa karttaa (ladattavissa: http://kartat.hylly.org), mutta johtuen gepsin näyttöruudun pienestä koosta (ja siitä ettei ensimmäisessä gepsissäni ollut karttoja) minulla on myös lähiseudun topografiset kartat 1:50000-mittakaavassa. Muita karttoja (esim. Oulun opaskartta) hankin tarpeen mukaan tai tulostan suoraan netistä Karttapaikasta tai kaupunkien sivuilta. Nykyään minulla on toki tabletti, mutta silti paperinen kartta on monessa tapauksessa monikäyttöisempi.

The Geocacher in the Bushes – Kätköilijä puskissa

Historian lehdet kertovat, että P altisti minut geokätköilylle täällä Jyväskylässä elokuun 27. päivänä vuonna 2011, mutta ilmeisesti itämisaika on aika tarkalleen vuosi; ensimmäisen geokätköni hain vuotta myöhemmin 21. päivänä elokuuta.

The Groundspeak Geocaching Logo is a registered trademark of Groundspeak, Inc. Used with permission.

Ensimmäinen vuoteni eteni aika hitaasti löytömäärän vaihdellessa maaliskuun nollasta marraskuun 54 kätköön. Alkuinnostus ei hiipunut, mutta talvikätköily ei niin hirveästi innostanut. Ehkä ensitalvena kätköilen enemmän, kun olen entistä pahemmin koukussa. Eräs kätköilijä Keuruun ystävänpäivämiitissä varoittikin, että geokätköilyssä uppoaa aina vain syvemmälle harrastuksen syövereihin vailla toivoakaan pelastuksesta.

Minulle geokätköily on ensisijaisesti epätoivoinen yritys harrastaa liikuntaa. Tässä mielessä harrastus on palvellut välttävästi; kätköilytiheydessä ja sitä myöten liikunnan tiheydessä on toivomisen varaa. Kyseessä on hyvin antoisa liikuntamuoto, kun maisemat vaihtuvat jatkuvasti ja lähes jokaisella kätköllä on jollain tapaa mielenkiintoinen ympäristö. Kätkö on myös aina, ympäristöstä riippumatta, palkitsevaa löytää, etenkin jos se on ollut vaikea tapaus. Huvittavaa, että vaikeaksi arvioitujen D3+ kätköjen lisäksi monet D1 ja D1,5 kätköt ovat aika vaikeita; vaatii yllättävän paljon olla etsimättä liian vaikeista paikoista.

Miellekartta geokätköilystä
Mindmap geokätköilystä. Kuva aukeaa isompana Flickr-palvelussa klikkaamalla kuvaa.

Yksi ehkä vaikuttavimmista kätköilykokemuksistani oli luonnonkaunis jyrkkäreunaisesta jokilaaksosta löytyvä lehto. Lehto oli niin tiheäkasvuinen, että siellä käveleminen oli täysin mahdoton ajatuskin, joten päädyin kävelemään ensimmäiseltä kätköltä toiselle jokea pitkin. Se oli aivan mahtava kokemus, kun kaikkialla oli puhdasta vehreyttä ja jopa valo oli maagisen vihreää. Jälkeenpäin minua harmittaa, ettei minulla ollut silloin kameraa mukana – nykyään kannan pokkaria aina kätköillessäni – mutta en kyllä ole varma, olisiko kamera pystynyt tallentamaan tuosta taianomaisesta miljööstä ja hetkestä yhtään mitään. Voisin kyllä jonain päivänä käydä kokeilemassa kuvaamista; tämä aiemmin minulle täysin tuntematon paikka on melko lähellä.

Olen koonnut viimeisimpien georetkieni kuvia Facebookissa Geopolkujen varsilta -albumiin. Jos asetukset nyt ovat oikein, voit katsella niitä kuvia riippumatta siitä, onko Sinulla tunnuksia Facebookissa vaiko ei.

Seuraavassa valikoituja tilastokuvia Geocache.fi-palvelusta otettuna niitä varten, joita aihe saattaa kiinnostaa. Kuvat on poimittu 21.8.2013 kello 10.30.

Tiivistelmä tilastoista

Löytömäärän kehitys ja löytöjen määrä kuukausittain

Löydöt tyypeittäin ja vuosittain

Löytöjen päivittäiset määrät

Löytöjen ja maaston vaikeusasteet

Löytöjen määrä maakunnittain

Castle Wolfenstein ei antaudu!

Pari päivää sitten vierailin jälleen pääkaupunkiseudulla tutustumassa paikallisiin geokätköihin kahden hyvän ystäväni seurassa. Tuloksena oli hmm vissiinkin 18 kätköä ja märät jalat, mutta ei silti kesäflunssaa.

Junani Helsinkiin tuli S-kirjaimestaan huolimatta ajoissa ja yhtenä kappaleena, joten ennätin hyvin hakea asemalta kätkön ja sekoilla sen jälkeen lipunmyyntiautomaatin kanssa hyvän tovin. Olisin halunnut katsoa automaatista mitkä olisivat olleet mahdolliset vaihtoehtoni päästä junalla Leppävaaraan, mutta eihän se automaatti antanut minun tehdä sellaista. Joko lähiliikenteen aikatauluja ei voi tarkastella Helsingin aseman lipunmyyntiautomaateista tai sitten minä vain en osannut. Noh, pääsin kyllä lopulta perille – tutkimalla asemakaaviota ja suurta aikataulunäyttöä – enkä ollut edes jäljessä aikataulusta.

Ensimmäinen kahdesta pääkaupunkiseudun päivästä meni SS:n kanssa Leppävaarassa ja ihan vähäsen Helsingissäkin kätköillessä. Kieroja nuo espoolaiset, kun Sellon kätköistä yhtäkään – sitä mysteeriä emme yrittäneet – emme löytäneet. Ensimmäisen löytömme teimme vasta paloasemalla ja se taisi olla siten kuudes (?) etsitty kätkö päivän aikana. Onneksi yötä kohden tahti parani huomattatavasti ja päivän saldoksi lopulta kertyi 13 kätköä. Kätköjä olisi kyllä tullut pari lisääkin, jos Garminini ei olisi alkanut oikuttelemaan puolen yön tietämillä.

IMG_0349
Maanalainen huone Espoon Mäkkylässä.

Leppävaarapäivän mielenkiintoisinta antia olivat ehdottomasti liukastelut sateiden vaarallisiksi kastelemilla kallioilla katsellen ensimmäisen maailmansodan linnoituksia (Museovirasto: Pääkaupunkiseudun I maailmansodan linnoitteet) ja kaikkea muuta mielenkiintoista (ml. SS). Castle Wolfenstein oli aika vaikuttava paikka, mutta valitettavasti se ei antautunut minulle, vaikka päästikin sisäänsä. Täytyy seuraavalla kerralla ottaa tehokkaampi taskulamppu mukaan, jotta maanalla voi tehdä tarkempaa tutkimusta. Huolimatta siitä, ettemme antaneet sateen, rakeiden saatika ukkosen suuremmin haitata georetkeämme jäi Leppävaaran seudulle kätköjä vielä useampaakin vierailua varten. Meitä oli kaksi hyvin liotettua ja väsynyttä kätköilijää, kun tallustimme viimeiset askeleet aamuyöllä kohti SS:n luona odottavaa yöunta. 12 kätköä, 10 tuntia ja 23km. Ei paha saavutus. Olisinkohan ilman geokätköilyä lähtenyt SS:n kanssa koluamaan Espoon metsiä?

Toisen päivän vietin edeltäjästään poiketen kauniissa säässä Helsingissä. Tapasin S:n rautatieasemalla ja jatkoimme sieltä brunssille Kamppiin. Tämä päivä ei sisältänyt rymyämistä metsissä vaan ympäri Helsingin keskustaa. S osaa käyttää Garminiani jo melko hyvin : ) Kiva välillä mennä paikasta toiseen, kun toinen suunnistaa ja räpläilee. Silloin nauttii maisemista enemmän. Helsingissä on paljon kauniita puistoja ja vielä enemmän kauniita rakennuksia.  Olisipa täällä Jyväskylässäkin samanlaista hienoa arkkitehtuuria.

IMG_0364
Erään oletettavasti jästityn kätkön lähellä näimme lohdutuksena tämän purjelaivan ja varjoliitoa.

Tämä päivä ei sisältänyt kuin viisi löydettyä kätköä, mutta päivän laatua ei voi mitata vain löydetyissä kätköissä. Päivä oli mahtava ja S on aikamoinen tapaus. Kahdeksan lyhyttä tuntia S:n kanssa ympäri Helsingin keskustaa harhaillen ja oli aika palata takaisin Jyväskylään. Asemalla hitaita halauksia ja rutistuksia sekä mieteitä seuraavasta tapaamisesta. Sitten täytyikin jo haikein mielin nousta IC93-junaan.

Olin varmaan aika kamalaa matkaseuraa junassa, kun märkien varsikenkieni lemu otti jo minunkin nenääni. Miksi märkien kenkien pitää lemuta niin paljon? Vaikka varsikengät ovatkin kastuvia ja kuluvia kenkiä, niin ne ovat ehdottomasti parhaat kengät monipuolisessa maastossa liikkumiseen – noh, räpylöistä ei ole kokemusta. Jos liikkuisin pelkästään tai edes pääosin märässä maastossa, käyttäisin saappaita tietenkin, mutta kun suurin osa maastosta on kuitenkin korkeintaan kosteaa, niin varsikengät ovat oikea ratkaisu.

Matkustaessani asemalta yön viimeisellä bussilla kotiin sain huomata, että bussissakin satoi. Bussin kattoluukku oli sateesta huolimatta auki :D

Geopyyhepäivä 2013, Hki

Kukkiva tuomi
Kauniisti kukkivat tuomet juhlistivat Jyväskylässä pyyhepäivää : )

Tapahtui pyyhepäivänä vuonna 2013, että aamuauringon paahteessa ja juuri kukkaan puhjenneiden tuomion huumaavassa tuoksussa, seisoi yksinäinen matkustaja pyyhkeen ja olkalaukun kanssa bussipysäkillä. Hän odotti seuraavaa paikallisbussia viemään hänet Oikeustalolle, josta hän kävelisi sitten asemalle.

Junamatka Helsinkiin meni ihan kivasti lievässä horroksessa kuunnellen Knallia ja Sateenvarjoa sekä katsellen aina silloin tällöin ikkunasta ulos. Istuin yksilöpaikalla, joten koska vieressä ei ollut penkkiä, saatoin asettua istumaan huomattavasti mukavemmin kuin tyhjänkin istumapaikan vieressä. Onneksi olin valpas valitessani istumapaikkoja.

Asemalla tapasin P:n ja jatkoimme siitä johonkin kahvilaan, jonka nimestä tai sijainnista minulla ei ole mitään aavistustakaan, ja aloitimme päivän harrastustoiminnan kahvikupillisten ääressä vaihtaessamme oleellisia TB-koodeja.

Kahvilasta päästyämme aloimme varsinaisesti geokätköilemään, mutta siitä ei voi kertoa paljoakaan, koska en tahdo aiheuttaa harmaita hiuksia ja kiireisiä aikoja kätköjen omistajille. Helsingistä tuli jälleen useita uusia paikkoja minulle edes jollain tapaa tutuksi ja ainakin osa näistä päivän kätköistä täytti hyvin tarkoituksensa johdattaen minut paikkoihin, joihin en olisi luultavasti koskaan muuten mennyt. P:n kanssa tuli nähtyä keskustaa (tiedän, se ei ole kaupunginosa), Meilahtea, Munkkiniemeä ja Seurasaarta – hyvin monipuolista maastoa ja luontoa ”keskellä” Helsinkiä. Onneksi oli kaunis päivä.

Taidokkaasti myöhässä aikataulusta tapasimme P:n kanssa S:n Meilahden arboretumilla suurinpiirtein oikealla kellonlyömällä (kolmelta), mutta meidän georetkemme vielä ollessa kesken. Kolmisin siis jatkoimme viimeiselle kätkölle. Hetken jutustelun jälkeen P jatkoi omille teilleen ja minä omistauduin S:lle.

Yllättävää! Maailmanloppu ei tullutkaan vaikka S ja P tavasivat toisensa.

Meilahden arboretum oli hieman hmmm pettymys minulle, mikäli me nyt olimme oikeassa paikassa. Minusta tuo paikka oli kuin mikä tahansa puisto. Arboretum tarkottaa kasvitieteellistä puutarhaa (eritoten puuvartisiin erikoistunutta), joka on järjestetty biotoopeittain. Nojoo, jos wikipedian arboretum-luetteloa on uskominen, niin kyseessä onkin puistoarboretum eli kai siellä esitellään puiston puuvartiasia kasveja sitten.

Arboretumista lähdimme S:n kanssa Kamppiin syömään. Beanie Cafén Kana Supreme -salaattiannos oli todella suuri, suurempi kuin miltä se tiskin lasin takaa näytti, ja sen syöminen kävikin työstä. Oli kyllä todella hyvää. Sen turvin jaksoikin hyvin koko loppupäivän. Suosittelen paikkaa. Oli hyvä, että S sai jälleen kerran rikottua minun rutiinini, kun itse olisin mennyt jälleen jonnekin muualle.

Loppupäivän kolme tuntia S:n kanssa sujuivat todella nopeaan – liian nopeaan – ympäri Helsingin ydinkeskustaa. Juttelimme ja kävelimme etsien muutamia kätköjä, joista osan löysimmekin. Kyllä minä vielä jossain vaiheessa koukutan hänet – tämä laji sopii hänen uteliaaseen ja tutkivaan luonteeseen hyvin.

Helsingin puistoissa oli vilinää, mikä haittasi niiden kätköjen löytymistä, ja pohdimmekin muutamaan otteeseen, että mistä on kyse. Kaisaniemen puistossa kävin S:n kanssa lyhyellä kierroksella Maailma Kylässä -festarin ruuhkassa odottaessamme junani lähtöä. Kotiin Jyväskylään päästyäni minulle selvisi, että se vilinä puistoissa johtui Siivouspäivä -teemapäivästä. Olin kyllä tietoinen molempien olemassaolosta, mutta enhän minä muistanut niiden olevan juuri pyyhepäivänä.

Junan S59 lähtö Helsingistä ei onnistunut mallikkaasti, mutta onneksi 20 minuuttia myöhässä tapahtuneesta lähdöstä huolimatta olin minuutin tarkkuudella aikataulussa Jyväskylässä – vaihdoin tosin Tampereella IC927 -junaan. Onneksi S piti minulle seuraa junan lähtöön saakka, niin ei tarvinnut tuskastella tuleeko se vai eikö se tule. Kaksi pitkää halausta S:lta ja lupaus mahdollisimman nopeasta uudesta tapaamisesta saattoivat minut lopulta matkaan Helsingin rautatieasemalta kohti pohjoista.

Jostain kummasta syystä minua huvittavat julkisissa kulkuvälineissä meikkaavat nuoret naiset. En tiedä miksi, mutta niin vain on. He yrittävät saada kaiken kohdalleen heiluvassa ja keinuvassa bussissa tai junassa. Luultavasti he yleensä saavatkin, kun kerta sitä niin paljon harrastetaan. Onkohan aamulla niin vaikea nousta hetkeä aikaisemmin ylös – olen nähnyt tätä useimmiten aamubusseissa? Tänään paluumatkalla Helsingistä joku nuori nainen meikkasi itseään seuraavassa penkkirivissä käytävän toisella puolen.

InterCity junassa oli hyvin tutun oloinen ja piristävä konnari. Olen varma, että hän on ollut useammankin kerran Vaasan taajamajunan ja/tai Seinäjoen kiskobussin konnarina. Hänen erittäin pirteä olemuksensa jää helposti mieleen. Niin ja hän puhuttelee asiakkaita kolmannessa persoonassa! Se on kaunis tapa, jota harvemmin nykyään enää missään harrastetaan – vissiin jäi pois muodista luokkayhteiskunnan muutoksien myötä.

TB130525
Nämä kulkijat otin matkaani etelästä. Jatkavat eloaan täällä Jyväskylässä maanantaina.

Illalla ennen yhtätoista olin viimein kotona ja siellä kunnon geokätköilijän tapaan aloin hetimmiten juotuani loggailemaan kätköjä ja kulkijoita nettiin, vaikka hetken aikaa kotiin tultuani tuntuikin, että olisi paras jättää ne tähän päivään. Muutamat kulkijat eivät valitettavasti saaneet netissä kiertää kaikissa geokätköissä, sillä unohdin merkata kulkijat mukaani oikeassa järjestyksessä. Myös jätettyjen kulkijoiden kohdalla meinasi tulla sekaannuksia, mutta ne selvisivät kyllä P:n avustuksella – onneksi kaverit katsovat perääni ja pitävät huolen että tiedän mitä teen. Jätin Helsinkiin yhden omani ja neljä (?) Jyväskylästä poimimaani kulkijaa. Huomenna käyn jakamassa mukanani tuomani neljä kulkijaa kätköihin täällä Jyväskylässä. Ainakin yksi päätyy tuliaisena samaan kätköön, josta otin useamman mukaani – muissa on kätköjen kanssa yhteensopimattomia tehtäviä.

pyyhe2013b
Useamman putoamisen jälkeen solmin pyyhkeen kiinni olkalaukkuuni, jotta se pääsisi turvallisesti takaisin Jyväskylään. Se pääsi!

Eilen siis oli pyyhepäivä ja minä kuljetin pyyhettä mukanani Helsingissä. Kätköilyn lomassa se putosi useampia kertoja, mutta onneksi P oli pelastamassa sen. Sen ainoan kerran, kun P ei sen putoamista huomannut, sitä pitikin etsiä kunnolla (note to shelf: ensivuonna gps-majakka pyyhkeen kulmaan). Olen vähän pettynyt, kun en huomannu kenelläkään muulla pyyhettä mukana ja etenkin kun S ei ollut ottanut sitä aikomuksestaan huolimatta : ) Ehkä ensi vuonna sitten.