Steemipunkkia!

Kuka nyt ei tykkäisi hellyttävästä Doctor Whosta? Peter Capaldin Tohtori on aika rock-henkinen, mutta varhaisemmat kaudet ovat olleet steampunk-henkisiä, etenkin Tardis. Kuinka moni osaa nimetä jotain muuta steampunkkia? Ei, Jules Verne tai H.G. Wells eivät kelpaa.

steemipunkkia

Höyryä ja helvetinkoneita -antologia.

Syksyn aikana tutustuin Osuuskumma kirjoihin ja niiden joukossa kahteen höyrypunkkiantologiaan: Steampunk! – Koneita ja korsetteja sekä Steampunk! – Höyryä ja helvetinkoneita. Antologiat kannattaa lukea tässä järjestyksessä, koska jotkin novelleista ovat jatkonovelleja. En ole aiemmin ollut, Tohtoria lukuunottamatta, suuremmin kiinnostunut steampunkista, mutta nämä novellit ehdottomasti ovat saaneet minun mekaanisen sydämeni raksuttamaan hieman kiivaammin.

Novellit ovat vaikea kirjallisuuden tyyppi luettavaksi, tai ainakin se poikkeaa muusta kertomakirjallisuudesta, mutta siitä huolimatta novellit ovat täydellinen ratkaisu, kun ei jaksa lukea yhteen menoon mitään täyspitkiä romaaneja. Pitäisi varmaan kirjastosta etsiä lukion äidinkielen oppikirjoja ja kerrata sekä täydentää, mitä lukiossa novellianalyysista opetettiinkaan.

Toisen antologian esipuheessa todetaan, ettei steampunkkia voi absoluuttisesti määritellä, koska kyseessä on rajanvetoja vastustava ja haastava. Periaatteessa kyse on useimmitenkin kuitenkin scifistisestä vaihtoehtohistoriasta viktoriaanisen ajan viitekehyksessä.

Jos lukija haluaa tutustua steampunkkiin, voin kivihiilen kuumentaman höyryn lämpimästi suositella Steampunk! – Koneita ja korsetteja -antologiaa aloitukseksi ja jatko-osaa sen jatkoksi.

Kategoria(t): Kirja, Kirjallisuus | Avainsanat: , | Kommentoi

Green Tea & Lemon

Lisää teepostauksien sarjaan…

Pitkäaikainen suosikkini on Twiningsin Green Tea & Lemon, joka on nimensä mukaisesti vihreää teetä maustettuna sitruunalla ja aika suurella määrällä sokeria, kuten viime vuonna kohistiin (IS).

TeetäjaSteemipunkkia

Teetä ja stiimipunkkia. Stiimipunkista saatte ehkä lukea joskus myöhemmin.

Sokerista huolimatta tai ehkä juuri sokerin takia, tämä vihreä tee maistuu minulle paremmin kuin moni muu kokeilemani tee. Eihän se tietenkään terveellistä ole, kun sokeria on reilusti. Onneksi en lisää sokeria tai hunajaa.

Minun on vaikea kuvailla pitkään käyttämääni teetä, koska olen niin tottunut sen aromeihin, jotta en enää hahmota niitä yksityiskohtaisesti. Voin vain kertoa, että tästä vihreästä teestä tulee mieleen kuivatun heinän seassa olevat kuivuneet pihlajanlehdet. Maalaisromantiikkaa?

Twiningsin Green Tea & Lemonin maku on riittävän yksinkertainen, jotta tee sopii jatkuvaan käyttöön enkä ole tähän tyrttynyt, vaikka olen joskus juonut yksinomaan tätä pitkiäkin aikoja.

Twiningsin teessä on laaduntakeena lause ”By appointment to her majesty Queen Elizabeth II”. Twinings siis valmistaa teetuotteina Englannin hoville.

Kategoria(t): Ruoka & Ravinto, Tee | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Riku sarjakuvien maassa

Olen jo pitkään lukenut trippimuotoisia sarjakuvia, kuten Hesarissa ilmestyviä Fingerporia ja Viiviä ja Wagneria, mutta olen pikku hiljaa tehnyt tuttavuutta myös sarjakuvakirjoihin, jopa eksoottiseen mangaankin.

Aina ei jaksa lukea romaaneita tai mitään ”järkevää”, mutta silti saattaa tehdä mieli lukea jotain. Sarjakuvat tuntuvat sopivan tällaisiin hetkiini erittäin hyvin. Enemmän tietysti saa irti, jos lukee täysin pirteänä.

Suurin osa kirjastosta lainaamistani sarjakuvista on osoittautunut positiivisiksi kokemuksiksi, mikä on todella rohkaisevaa tällaisen aloittelijan kannalta. Tietysti, kuten kirjojenkin kohdalla, vastaan tulee sarjakuvia, joista ei pidä. Mitä suttuisempi kuvitus tai sekaisempi kerronta, sitä huonommalta sarjakuva minusta tuntuu.

DSC00276

Teräsmies-sarjan Maa yksi tai The X Files Project Aquarius eivät pääse minun suosikkieni listalleni.

Teräsmiessarjan Maa yksi, osa yksi -sarjakuva vaikutti aika tylsältä ja mitään sanomattomalta, mutta ehkä olen liian vanha ajatellen kohderyhmää. Supersankarisarjakuvat varmaan puhuttelevat enemmän 10 – 20 -vuotiaita.

The X-Files Project Aquariuksen lukemisesta on jo hetki aikaa, mutta muistaakseni* se oli kohtuullisen sekavasti toteutettu teos, mistä mielenkiintoinen tarina kärsi huomattavasti.

DSC00318

Sarjakuvien suuri nimi Neil Gaiman kuuluu pakolliseen lukemistoon.

Nykyisen sarjakuvatutkimusmatkani ensimmäisiä teoksia olivat Neil Gaimanin (wikipedia) Coraline ja Neverwhere, jotka molemmat tekivät minuun suuren vaikutuksen sekä tarinalla että kuvituksella. Nyt minulla on lukuinspiraatiota odottamassa Sandman-sarjasta toinen ja kolmas osa. Ensimmäisen osan luin kirjastossa** yhdellä istumalla saatuani sen käteeni. Luultavasti ahmin nuokin inspiraation tullen kerralla. Sen verta lyhyitä ovat.

DSC00274

Keiji Nakazawan Hiroshiman poika kuuluu suosikkeihini.

Pyytäessäni joiltain kavereiltani suosituksia sarjakuvista, Noora kehotti minua tutustumaan Keiji Nakazawan Hiroshiman (wikipedia) poika -mangaan. Ajatus japanilaisen sarjakuvan lukemisesta tuntui vähän oudolta, mutta onneksi etsin kirjan käsiini.  Kirjassa on kerrottu erittäin mielenkiintoisesti ja mukaansa tempaavasti toisen maailmansodan aikainen arki Hiroshiman kaupungissa ennen ja jälkeen Little Boyn.

Hiroshiman pojan kahdesta suomeksi julkaistusta osasta ensimmäinen on luettavissa länsimaiseen tapaan vasemmalta oikealle, mutta sarjan toinen osa luetaan japanilaiseen tapaan oikealta vasemmalle. Eipä se paljoa lukemista haitannut, kun yhdeltä istumalta kirjastossa ahmin koko toisen osan. Vähän harmittaa, ettei sarjan muita osia ole julkaistu suomeksi – englanniksi käännettyjäkään kirjoja ei löydy Jyväskylästä.

Sarjakuvat ovat tulleet pysyvästi osaksi minun lukemistoani. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia. Riippuu varmaan sarjakuvasta.

Jälkihuomautukset:
*) Olisi kiva pitää lukupäiväkirjaa, mutta se on liian vaivalloista
**) Jyväskylän pääkirjaston toisen kerroksen keskellä on todella mukavia tuoleja, joissa istuessa vierähtää huomaamatta pari tuntia kirjan kanssa.

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kulttuuri, Sarjakuva | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Hyvää itsenäisyyspäivää

On taas se aika vuodesta, kun muistamme Suomen puolesta kaatuneita ja taistelleita. Yleensä keskitytään muistamaan maailmansodissa, etenkin toisessa, taistelleita ja kuolleita, mutta yhtä lailla suomalaiset sotilaat ovat taistelleet muinakin aikoina ja muissakin sodissa muokaten maailmasta sellaisen, jossa me nyt elämme.

Muistakaamme tänä vuonna myös niitä suomalaisia sotilaita, jotka ovat osallistuneet sotiin ja konflikteihin YK:n, Venäjän keisarikunnan ja Ruotsin kuningaskunnan joukoissa. Kaikkien näiden sotilaiden perintö kaikuu historian läpi aina tähän päivään, ja tulevaisuuteemme, saakka.

Wikipediasta löytyy Luettelo Suomen historian sodista ja konflikteista.

Kategoria(t): Historia, Juhla | Avainsanat: | Kommentoi

Uusi teetuttavuus: Blue fruit

blue fruit

Blue Fruittia omenamukista. Ei se makua haitannut!

Jouluostoksien lomassa päädyin ostamaan Liptonin Blue Fruit -teetä. Olen luonteeltani aika tylsä, joten harvoin tulee kokeiltua mitään uusia makuja, mutta Annika on puhunut Blue Fruitista niin monta kertaa, että minun oli lopulta ihan pakko päästä maistamaan.

Liptonin Blue Fruit tulee 20 pyramidipussin pahvipakkauksessa. Koska pyramidipusseja ei ole pakattu yksittäisiin suojamuoveihin, on koko teepaketti käytettä loppuun kohtuullisen nopeaan. Kaksikymmentä pyramidia tarkoittaa äkkilaskemalta puoltatoista viikkoa, jos käyttää teetä sekä aamulla että illalla. Eriasia sitten on, jaksaako samaa maustettua teetä juoda päivästä toiseen.

Ensimmäisillä kerroilla Blue Fruitin aromi tuntui hyvin vahvalta ja huumaavalta, mutta ajankuluessa siitä on jo vähän mennyt terä. Onko sitten kyse paketin ilmottumisesta vaiko minun tottumisesta. Ehkä on kyse molemmista.

En tunne marjojen aromeita hirveän hyvin, mutta paketin mukaan ne ovat karhunvatukka, mustaherukka, mustikka ja vadelma. Kaikki muut ovat kyllä sinisiä, mutta miten tuo vadelma tähän kuvioon sopii. Ehkä kyse onkin alakuloisista eikä sinisistä marjoista.

Tee on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen, mutta jatkuvaan päivittäiseen käyttöön tästä ei minulle kyllä ole. Aromit ovat sellaiset, että pidemmän päälle tähän kyllästyy. Nyt olen juonut vajaan viikon ajan päivittäin pari pyramidia ja alkaa jo vähän tökkimään. Tulen ehdottomasti pitämään tätä teetä teelaatikossani – luultavasti minigrippiin suljettuna – vähän harvempaa kulutusta varten. Ehkä pyramidi tai pari viikossa olisi sopiva tahti nauttimisen kannalta.

Mielipiteet ovat kirjoittajan omia eikä postaukseen liity kaupallista yhteistyötä.

Kategoria(t): Ruoka & Ravinto, Tee | Avainsanat: , , | Kommentoi

Kirja joka saa voimaan pahoin

Eräänä päivänä seikkailin maakuntakirjastossa kolmen tunnin ajan, kun en jostain syystä löytänyt sieltä ulos nopeammin. Halloween oli jo takana päin, mutta silti päädyin lainaamaan kirjan kauhuosastolta. Lopulta pääsin, kirja laukussa, ulos.

Kuva kirjasta ja kynttilästä.

Laventelikynttilä sopii hyvin yhteen Ruumiittomat-antologian kanssa. Kirja on vähän kärsinyt, aivan kuin joku olisi säilyttänyt sitä rullalle käärittynä.

Lainasin Osuuskumman julkaiseman Ruumiittomat – suomalaisia aavenovelleja -kokoelman. Tavallisesti en lue kauhua. Nyt lainasin sitä kokonaisen antologiallisen! Halusin lukea jotain tavallisuudesta poikkeavaa, ja kustantajan nimi vetosi minuun jo heti ensi silmäykseltä.

Antologiassa on neljätoista suomalaista kummitusnovellia. Yksikään novelli ei ole täysin perinteinen tarina; vähintäänkin näkökulma vanhaan ideaan on tuore. Tässä mielessä kirja oli juuri sitä mitä etsinkin, jotain poikkeavaa.

Tarinoiden mukaansatempaavuudesta huolimatta en pystynyt lukemaan kirjaa yhdeltä istumalta; niin voimakkaasti kirja sai minut voimaan pahoin joissain kohteissa. Novelleissa ei virtaa veri, suolenpätkät eivät lennä eivätkä aivottomat zombiet vaella kaduilla. Kaikkine kummituksineen kertomukset ovat hyvin arkipäiväisiä ja todentuntuisia, joten voimakas tunnereaktio ei välttämättä ole kovin suuri yllätys näitä lukiessa.

Osuuskumma on vuonna 2012 perustettu osuuskuntamuotoinen (kuka olisikaan nimestä voinut arvata) kustantamo, joka on erikoistunut kummallisempaan fantasiaan, scifiin ja kauhuun. En ole kustantamon julkaisuihin yllä mainittua kirjaa lukuunottamatta tutustunut, mutta nimestä voisi päätellä, että julkaistu kirjallisuus sijoittuisi muutenkin uuskumman (wiki) kenttään.

Summa summarum: Suosittelen kirjaa ihmisille, jotka haluavat lukea jotain perinteisestä kauhusta ja kirjallisuudesta poikkeavaa. Tämä kirja sopii myös kauhusta pitämättömälle lukijalle kurkistukseksi genrerajan taa. En suosittele kirjaa, jos lukija ahdistuu herkästi; mahdollisesti ahdistavia kohtia tässä kirjassa on aika paljon.

Kategoria(t): Kirja, Kulttuuri | Avainsanat: , , , , , , | Kommentoi

Metsoreitillä tuulettumassa

Syksyisenä tiistaiaamuna lähdin kohti Peurunkaa. Olisin voinut mennä syksyn kylmää pakoon kylpylään, mutta mitä hauskaa siinä olisi ollut. Lähdin Metsoreitille (Laukaan kunnan sivu) kävelemään kohti Jyväskylää. Täytyy joskus myöhemmin kävellä Äijälä – Peurunka ja Suolahti – Peurunka -osuudet Metsoreitistä. Ei kyllä hajuakaan miten ne reitit toteuttaisi.

Aloitusselfie Peurungan bussipysäkillä hetki harmaan auringonnousun jälkeen.

Bussin lämpimästä lähdettyä vähän epäilytti, olinko pukeutunut liiankin kevyesti pilviseen syyspäivään, mutta hetken kävelyn jälkeen totesin pukeutuneeni juuri sopivasti. Lounaalle pysähtyessäni tuli kyllä vähän vilu, mutta se hoitui kuumalla kahvilla.

Olen kerran aiemmin lähtenyt Metsoreitille Peurungasta. Tällöin kätköilin P:n kanssa puolet Metsoreitti 2:sta – kuinka moni tiesi, että Metsoreittejä on tavallaan kaksi. Nyt ei ollut kyse kätköilystä eikä minulla ollut edes seuraakaan taipaleellani. Suunnitelma oli hyvin yksinkertainen: Jalan kesäreittiä pitkin Ampujien majalle.

Oranssipäinen paalut eivät merkkaa Metsoreittiä.

Peurungan parkkipaikalta lähdin seuraamaan oikeaan suuntaan etenevää kuntopolkua, joka oli kuitenkin merkitty oranssein paalutuksin. Tiesin edellisistä kerroista Metsoreitin värin olevan sininen, mutta hetken verran ajattelin värin vaihtuneen – mitähän järkeä siinä taas olisi ollut – kun oranssit paalut ovat uuden näköisiä. Ennen pahempaa eksymistä huomasin Metsoreitin menevän siinä joidenkin kymmenien metrien päässä vieressä.

Peurungan kuntoreittiä vihreällä matolla.

Metsoreitillä tutuksi tulevaa kangasmaastoa ja reitin sininen merkkitolppa.

Maisema vaellusreitin varrella on perin keskisuomalainen, mutta onneksi aika vaihteleva. Ainoa mitä jään maisemasta kaipaamaan, ovat suuret järvenselät – pieniä lampia löytyy riittävästi. Alkumatkasta kesäinen vaeltaja kulkee maaseutumaisemassa ja kohtaa laitumella olevia hevosia sekä minun tapauksessani väistelee maatilan työkoneita. Reitti menee ehkä vähän kiusallisenkin läheltä erästä maalaistaloa.

Päivän ainoa geokätköilyjuttu tapahtui lähellä Haukilammen kotaa, jolla myös pidin lyhyen juomatauon.  Haukilammen kota sopii hyvin yöpymiseen ja on turvallisen matkan päässä tavallisista kuolevaisista. Samaa voi sanoa myös Kivikallion kodasta, josta en huomannut ottaa valokuvia. Alla siis kuvia Haukilammelta.

Haukilammen kota ja sen piha-alue.

Haukilampi.

Haukilampi.

Mikään retki ei olisi täydellinen ilman sähkölinjoja, niitähän Suomessa onneksi riittää. Ilman sähkölinjoja ei tätäkään dokumentointia olisi tehty. En vain oikein tykkää siitä ruhjotusta maisemasta, mikä sähkölinjojen alla on. Niiden aluset pitäisi ehkä maisemoida tai sitten hyötykäyttää jotenkin.

Metsoreitti kulkee lyhyen matkaa sähkölinjan alla Haukilammen kodan ja Kalliomäen laavun välillä.

Kalliomäen laavun ohitin ensiksi ilman sen kummenpaa pysähtymistä, kunhan vain näppäsin valokuvan. Vähän matkan päästä piti palata takaisin laavulle tutkimaan karttaa, sillä seuraavassa risteyksessä ei ollut lainkaan viittoja eikä Metsoreitin sinistä tolppaa näkynyt kummassakaan suunnassa. Vasen reitti osoittautui vääräksi, joten lähdin etsimään sinistä tolppaa pienen hakkuualueen toiselta puolelta, josta se sitten löytyikin melko helposti. Liekö metsäkone syönyt reittiopasteet?

Kalliomäen laavu.

Tämä on yksi suosikki kohdistani Metsoreitillä. Tässä reitti ei näytä niin paljoa kylätieltä  tai kaupunkipuistolta kuin monessa muussa kohdassa. Sitä tuntee ja näkee olevansa metsässä luonnon keskellä. Hämy on varmasti lempeä myös aurinkoisena päivänä niin kuin se oli syksyisessä harmaudessakin.

Yksi suosikkikohdista reitillä.

Eräässä kohdassa osa Metsoreitistä oli yllättäen muuttunut kynnöspelloksi, mutta kyllä tuosta silti pääsi helposti etenemään edes kenkiä sotkematta. Puolitoista vuotta aiemmin lähellä tämän peltoaukean toista reunaa rikoin jalkani, mutta nyt pääsin peltoaukeasta ylitse pelkin kipein muistoin.

Metsoreitti ja kynnöspelto.

Suurin piirtein puoliväli.

Jälleen yksi suosikkipaikoistani Metsoreitin varrella.

Vihtavuoressa on hieno Metsoreitin infotaulu, samoin kuin Ampujien majallakin (en tiedä onko Peurungassa). Täällä Vihtavuoressa metson kaverina on Keski-Suomen läänin vaakunastakin tuttu Hämeen ilves. Yritin ottaa selfietä ilveksen kanssa, mutta sihti oli niin huono, ettemme molemmat osuneet kunnolla yhteenkään kuvaan.

Metsoreitin infotaulu Vihtavuoressa.

Paremmat päivänsä nähnyt silta.

Vihtavuoren infotaulun ja Sikomäen laavun välisellä osuudella on hieman rapistumaan päässyt silta, joka kaikin puolin ei herätä enää luottamusta, mutta kyllä siitä turvallisesti kävelee yli, kunhan katsoo, ettei kropan paino osu lankkujen reunoille.

Maisema Sikomäen laavua lähestyttäessä on kokenut muodonmuutoksen hakkuutöiden seurauksena. Onneksi tuohon mäkeen ei tarvitse nyt kavuta hakkuutyömään mylläämän maan ylitse. Itse laavun ympärille on jätetty pieni alue kuusikkoa, mutta kyllä se molemmilla puolilla aukeava hakkuuaukea selvästi näkyy laavullekin. Eipähän ole hyttysiä laavulla istuvien kiusana.

Matkalla Sikomäen laavulle on maisema muuttunut keväästä. Keväällä tässä oli vielä kuusikkoa.

Keväällä kaadettu huussi on saatu kesän aikana pystyyn.

Sikomäen laavulle tultaessa kello oli lähellä puoltapäivää eli ihan aikataulussa olin, sillä jo etukäteen suunnittelin syöväni lounaan täällä. Paikalle tullessa huomasin, että keväällä kumossa ollut huussi oli nostettu pystyyn ja paikka muutenkin ehkä vähän siistimmässä kunnossa kuin silloin keväällä.

Lounaana tavalliseen maastoreissutapaan pussipastaa ja kahvia sekä  tavallisuudesta poiketen myös yrttivoipatonki, joten en kyllä valmistanut paikanpäällä. Kahvikin matkusti tänään paikalle termarissa, niin selvisin puhdistamatta kattilaani (tai olisinhan voinut ottaa kahvipannunkin mukaan).

Retkikeittiö.

Kaatunut puu laavun vieressä. Selvästi käynyt tuuri, kun tuo on kaatunut polun ylitse eikä laavulle päin.

Naava kasvaa puhtaassa ilmassa vai oliko se niin.

Tällaista siltaa en odottanut löytäväni Metsoreitiltä. Ajattelin, että täällä olisi jokin puurakenteinen silta, mutta toisaalta tällainen teräsrunkoinen silta sopii jotenkin tuohon maailmanlopun maisemaan, joka näyttäytyy sillalta.

Näkymä Heposuolle Heposuon laavulta.

Lisää niin suuresti rakastamaani hiekkakuoppaa…

Näkymiä Koiralammen laavulta.

Näkymä Koiralammen laavulta suolle ja suon takana olevalle Koiralammelle.

Pitkospuut päättyvät äkkiä. Niillä ei parane kävellä hämärässä tai pimeän aikaan.

Koiralampi on oikeastaan aika kaunis suolampi.

Pakollinen Metsoreittin päätösselfie.

Kaikki hyvä, niinkuin Metsoreittikin, loppuu aikanaan. Metsoreitti loppuu Ampujien majalle. Siellä oli tietenkin pakko ottaa selfie metson kanssa ja niin ikään ihmetellä miksi metson kaverina on tällä infotaululla kurki.

Kumma kurki.

Metsoreitin infotaulu Ampujien majalla.

Vaikka Metsoreitti päättyikin Ampujien majalle, ei minun päiväreissuni vielä päättynyt. Lähimmälle bussipysäkille suuntaamisen sijasta päätin kävellä Ampujien majalta kohti Kangaslampea ja nousta bussiin vasta sieltä.

Latupohja jatkuu Ampujien majalta kohti Jyväskylää ja Palokkaa.

Reitti Ampujien majalta Kangaslammelle ei ole kovin hyvin merkattu. Itseasiassa ainoastaan kartallisen käsigepsini avulla pääsin perille lähdettyäni Ampujien majan läheltä Kangaslammelle osoittavan viitan näyttämään suuntaan. Varmaankaan kukaan hiihtäjä ei talvella eksy, kun heillä on latukoneen jälki, jota seurata, mutta me reittien kesäkäyttäjät olemme ihan eriasia. Luultavasti noita ulkoilureittejä ei ole ajateltu käytettäväksi kesäaikaan. Selkeä ajatusvirhe.

Paikoitellen oletettu latupohja on aika kaunistakin seutua, mutta monin paikoin sitä ei ole lainkaan siistitty sitä tasoittaessa, mikä ei ole kovin viihtyisää. Talvella se on onneksi lumenpeitossa.

Päivän virallinen päätösselfie.

Reissu alkoi selfiellä Peurungan bussipysäkillä, joten on vain soveliasta, että se myös päättyy bussipysäkkiselfieen Huhtasuon koulun pysäkillä.

Päivän saldo: 30.1 km, 7 tuntia ja pari uutta rakkoa. Oli kiva päivä maastossa ja ehkä aivot lepäsivät jonkin verran.

PS: Tämän postauksen kirjoittamiseen meni melkein viikko ja nyt tätä kirjoittaessa mieleni vähän tekee lähteä uudelleen Metsoreitille. Ehkä kuitenkin odotan kevättä ja lumien sulamista.

Kategoria(t): Liikunta & Urheilu, Luonto, Retkeily | Avainsanat: , , , , , | Kommentoi