Minä ja musiikki 2015

Musiikkimakuni ei kokenut suuria mullistuksia tänä vuonna. Se on edellisten vuosien tavoin saanut paljon vaikutteita Annikasta, mutta omat varhaisemmat, pääosin klassiset, mieltymykset näkyvät edelleen selkeinä.

Suurin yksittäinen muutos oli syksyllä tapahtunut Spotifysta luopuminen. Ei huvittanut maksaa kaksinkertaista hintaa Premiumista, kun kaikki tarpeeni tyydyttävä Unlimited poistui valikoimista. Youtube, kirjasto ja radio ovat tyydyttäneet musiikin tarpeeni ihan hyvin.

Musiikin kulutusta tilastoiva Last.FM-palvelu sanoo vuoden 2015 tärkeimmäksi artistiksi Yle Radioteatterin, mikä johtuu Knalli ja Sateevarjo -faniudestani. Ensimmäinen oikea muusikko eli Inna (Youtube) löytyy kakkossijalta. Inna on yksi selkeimmistä Annika-vaikutteista. Hämmentävää miten paljon olen oppinut pitämään Innan musiikista.

Artistiluettelon kolmas ja neljäs sija edustavat jo paljon perinteisempää minua eli Arcangelo Corelli ja Kaartin soittokunta. Corellin Conserto grosso on vain mahtava kokonaisuus ja varmaankaan en ole juuri muuta Corellilta kuunnellutkaan koko vuoden aikana.

Jacques Loussier Trion versiota Bachin Goldberg variaatioista on tullut kuunneltua näemmä hämmentävän vähän tai sitten se ei vain ole jostain syystä omalta koneelta rekisteröitynyt kuunnelluksi. Ostin hankalasti saatavissa olevan CD-levyn muutama vuosi sitten ja yhdessä vaiheessa kuuntelin sitä jatkuvasti. Etenkin unimusiikkina. Viime aikoina olen kuunnllut unimusiikkina Knallia ja Sateenvarjoa.

Last.FM-palvelussa näkyy vain osa musiikin kulutuksestani, kun se ei huomioi mp3-soittimellani tai puhelimellani kuuntelemaani musiikkia eikä Youtubesta kuunneltuja ennen tätä päivää. Näyttää tosin siltä, että Youtubestakaan läheskään kaikkia kappaleita ei merkitä tilastoihin.

Vuoden aikana olen käynyt yhdessä konsertissa. Minulta jäivät väliin jopa perinteiset Yläkaupungin yön konsertit, kun geokävely Metsoreitillä osui edeltävään päivään. Se ainuto konsertti oli Barry Douglasin pianokonsertti Mäntän musiikkijuhlien yhteydessä. Se oli oikein kiva konsertti.

Mainokset

Steemipunkkia!

Kuka nyt ei tykkäisi hellyttävästä Doctor Whosta? Peter Capaldin Tohtori on aika rock-henkinen, mutta varhaisemmat kaudet ovat olleet steampunk-henkisiä, etenkin Tardis. Kuinka moni osaa nimetä jotain muuta steampunkkia? Ei, Jules Verne tai H.G. Wells eivät kelpaa.

steemipunkkia
Höyryä ja helvetinkoneita -antologia.

Syksyn aikana tutustuin Osuuskumma kirjoihin ja niiden joukossa kahteen höyrypunkkiantologiaan: Steampunk! – Koneita ja korsetteja sekä Steampunk! – Höyryä ja helvetinkoneita. Antologiat kannattaa lukea tässä järjestyksessä, koska jotkin novelleista ovat jatkonovelleja. En ole aiemmin ollut, Tohtoria lukuunottamatta, suuremmin kiinnostunut steampunkista, mutta nämä novellit ehdottomasti ovat saaneet minun mekaanisen sydämeni raksuttamaan hieman kiivaammin.

Novellit ovat vaikea kirjallisuuden tyyppi luettavaksi, tai ainakin se poikkeaa muusta kertomakirjallisuudesta, mutta siitä huolimatta novellit ovat täydellinen ratkaisu, kun ei jaksa lukea yhteen menoon mitään täyspitkiä romaaneja. Pitäisi varmaan kirjastosta etsiä lukion äidinkielen oppikirjoja ja kerrata sekä täydentää, mitä lukiossa novellianalyysista opetettiinkaan.

Toisen antologian esipuheessa todetaan, ettei steampunkkia voi absoluuttisesti määritellä, koska kyseessä on rajanvetoja vastustava ja haastava. Periaatteessa kyse on useimmitenkin kuitenkin scifistisestä vaihtoehtohistoriasta viktoriaanisen ajan viitekehyksessä.

Jos lukija haluaa tutustua steampunkkiin, voin kivihiilen kuumentaman höyryn lämpimästi suositella Steampunk! – Koneita ja korsetteja -antologiaa aloitukseksi ja jatko-osaa sen jatkoksi.

Green Tea & Lemon

Lisää teepostauksien sarjaan…

Pitkäaikainen suosikkini on Twiningsin Green Tea & Lemon, joka on nimensä mukaisesti vihreää teetä maustettuna sitruunalla ja aika suurella määrällä sokeria, kuten viime vuonna kohistiin (IS).

TeetäjaSteemipunkkia
Teetä ja stiimipunkkia. Stiimipunkista saatte ehkä lukea joskus myöhemmin.

Sokerista huolimatta tai ehkä juuri sokerin takia, tämä vihreä tee maistuu minulle paremmin kuin moni muu kokeilemani tee. Eihän se tietenkään terveellistä ole, kun sokeria on reilusti. Onneksi en lisää sokeria tai hunajaa.

Minun on vaikea kuvailla pitkään käyttämääni teetä, koska olen niin tottunut sen aromeihin, jotta en enää hahmota niitä yksityiskohtaisesti. Voin vain kertoa, että tästä vihreästä teestä tulee mieleen kuivatun heinän seassa olevat kuivuneet pihlajanlehdet. Maalaisromantiikkaa?

Twiningsin Green Tea & Lemonin maku on riittävän yksinkertainen, jotta tee sopii jatkuvaan käyttöön enkä ole tähän tyrttynyt, vaikka olen joskus juonut yksinomaan tätä pitkiäkin aikoja.

Twiningsin teessä on laaduntakeena lause ”By appointment to her majesty Queen Elizabeth II”. Twinings siis valmistaa teetuotteina Englannin hoville.

Riku sarjakuvien maassa

Olen jo pitkään lukenut trippimuotoisia sarjakuvia, kuten Hesarissa ilmestyviä Fingerporia ja Viiviä ja Wagneria, mutta olen pikku hiljaa tehnyt tuttavuutta myös sarjakuvakirjoihin, jopa eksoottiseen mangaankin.

Aina ei jaksa lukea romaaneita tai mitään ”järkevää”, mutta silti saattaa tehdä mieli lukea jotain. Sarjakuvat tuntuvat sopivan tällaisiin hetkiini erittäin hyvin. Enemmän tietysti saa irti, jos lukee täysin pirteänä.

Suurin osa kirjastosta lainaamistani sarjakuvista on osoittautunut positiivisiksi kokemuksiksi, mikä on todella rohkaisevaa tällaisen aloittelijan kannalta. Tietysti, kuten kirjojenkin kohdalla, vastaan tulee sarjakuvia, joista ei pidä. Mitä suttuisempi kuvitus tai sekaisempi kerronta, sitä huonommalta sarjakuva minusta tuntuu.

DSC00276
Teräsmies-sarjan Maa yksi tai The X Files Project Aquarius eivät pääse minun suosikkieni listalleni.

Teräsmiessarjan Maa yksi, osa yksi -sarjakuva vaikutti aika tylsältä ja mitään sanomattomalta, mutta ehkä olen liian vanha ajatellen kohderyhmää. Supersankarisarjakuvat varmaan puhuttelevat enemmän 10 – 20 -vuotiaita.

The X-Files Project Aquariuksen lukemisesta on jo hetki aikaa, mutta muistaakseni* se oli kohtuullisen sekavasti toteutettu teos, mistä mielenkiintoinen tarina kärsi huomattavasti.

DSC00318
Sarjakuvien suuri nimi Neil Gaiman kuuluu pakolliseen lukemistoon.

Nykyisen sarjakuvatutkimusmatkani ensimmäisiä teoksia olivat Neil Gaimanin (wikipedia) Coraline ja Neverwhere, jotka molemmat tekivät minuun suuren vaikutuksen sekä tarinalla että kuvituksella. Nyt minulla on lukuinspiraatiota odottamassa Sandman-sarjasta toinen ja kolmas osa. Ensimmäisen osan luin kirjastossa** yhdellä istumalla saatuani sen käteeni. Luultavasti ahmin nuokin inspiraation tullen kerralla. Sen verta lyhyitä ovat.

DSC00274
Keiji Nakazawan Hiroshiman poika kuuluu suosikkeihini.

Pyytäessäni joiltain kavereiltani suosituksia sarjakuvista, Noora kehotti minua tutustumaan Keiji Nakazawan Hiroshiman (wikipedia) poika -mangaan. Ajatus japanilaisen sarjakuvan lukemisesta tuntui vähän oudolta, mutta onneksi etsin kirjan käsiini.  Kirjassa on kerrottu erittäin mielenkiintoisesti ja mukaansa tempaavasti toisen maailmansodan aikainen arki Hiroshiman kaupungissa ennen ja jälkeen Little Boyn.

Hiroshiman pojan kahdesta suomeksi julkaistusta osasta ensimmäinen on luettavissa länsimaiseen tapaan vasemmalta oikealle, mutta sarjan toinen osa luetaan japanilaiseen tapaan oikealta vasemmalle. Eipä se paljoa lukemista haitannut, kun yhdeltä istumalta kirjastossa ahmin koko toisen osan. Vähän harmittaa, ettei sarjan muita osia ole julkaistu suomeksi – englanniksi käännettyjäkään kirjoja ei löydy Jyväskylästä.

Sarjakuvat ovat tulleet pysyvästi osaksi minun lukemistoani. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia. Riippuu varmaan sarjakuvasta.

Jälkihuomautukset:
*) Olisi kiva pitää lukupäiväkirjaa, mutta se on liian vaivalloista
**) Jyväskylän pääkirjaston toisen kerroksen keskellä on todella mukavia tuoleja, joissa istuessa vierähtää huomaamatta pari tuntia kirjan kanssa.

Hyvää itsenäisyyspäivää

On taas se aika vuodesta, kun muistamme Suomen puolesta kaatuneita ja taistelleita. Yleensä keskitytään muistamaan maailmansodissa, etenkin toisessa, taistelleita ja kuolleita, mutta yhtä lailla suomalaiset sotilaat ovat taistelleet muinakin aikoina ja muissakin sodissa muokaten maailmasta sellaisen, jossa me nyt elämme.

Muistakaamme tänä vuonna myös niitä suomalaisia sotilaita, jotka ovat osallistuneet sotiin ja konflikteihin YK:n, Venäjän keisarikunnan ja Ruotsin kuningaskunnan joukoissa. Kaikkien näiden sotilaiden perintö kaikuu historian läpi aina tähän päivään, ja tulevaisuuteemme, saakka.

Wikipediasta löytyy Luettelo Suomen historian sodista ja konflikteista.

Uusi teetuttavuus: Blue fruit

blue fruit
Blue Fruittia omenamukista. Ei se makua haitannut!

Jouluostoksien lomassa päädyin ostamaan Liptonin Blue Fruit -teetä. Olen luonteeltani aika tylsä, joten harvoin tulee kokeiltua mitään uusia makuja, mutta Annika on puhunut Blue Fruitista niin monta kertaa, että minun oli lopulta ihan pakko päästä maistamaan.

Liptonin Blue Fruit tulee 20 pyramidipussin pahvipakkauksessa. Koska pyramidipusseja ei ole pakattu yksittäisiin suojamuoveihin, on koko teepaketti käytettä loppuun kohtuullisen nopeaan. Kaksikymmentä pyramidia tarkoittaa äkkilaskemalta puoltatoista viikkoa, jos käyttää teetä sekä aamulla että illalla. Eriasia sitten on, jaksaako samaa maustettua teetä juoda päivästä toiseen.

Ensimmäisillä kerroilla Blue Fruitin aromi tuntui hyvin vahvalta ja huumaavalta, mutta ajankuluessa siitä on jo vähän mennyt terä. Onko sitten kyse paketin ilmottumisesta vaiko minun tottumisesta. Ehkä on kyse molemmista.

En tunne marjojen aromeita hirveän hyvin, mutta paketin mukaan ne ovat karhunvatukka, mustaherukka, mustikka ja vadelma. Kaikki muut ovat kyllä sinisiä, mutta miten tuo vadelma tähän kuvioon sopii. Ehkä kyse onkin alakuloisista eikä sinisistä marjoista.

Tee on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen, mutta jatkuvaan päivittäiseen käyttöön tästä ei minulle kyllä ole. Aromit ovat sellaiset, että pidemmän päälle tähän kyllästyy. Nyt olen juonut vajaan viikon ajan päivittäin pari pyramidia ja alkaa jo vähän tökkimään. Tulen ehdottomasti pitämään tätä teetä teelaatikossani – luultavasti minigrippiin suljettuna – vähän harvempaa kulutusta varten. Ehkä pyramidi tai pari viikossa olisi sopiva tahti nauttimisen kannalta.

Mielipiteet ovat kirjoittajan omia eikä postaukseen liity kaupallista yhteistyötä.

Kirja joka saa voimaan pahoin

Eräänä päivänä seikkailin maakuntakirjastossa kolmen tunnin ajan, kun en jostain syystä löytänyt sieltä ulos nopeammin. Halloween oli jo takana päin, mutta silti päädyin lainaamaan kirjan kauhuosastolta. Lopulta pääsin, kirja laukussa, ulos.

Kuva kirjasta ja kynttilästä.
Laventelikynttilä sopii hyvin yhteen Ruumiittomat-antologian kanssa. Kirja on vähän kärsinyt, aivan kuin joku olisi säilyttänyt sitä rullalle käärittynä.

Lainasin Osuuskumman julkaiseman Ruumiittomat – suomalaisia aavenovelleja -kokoelman. Tavallisesti en lue kauhua. Nyt lainasin sitä kokonaisen antologiallisen! Halusin lukea jotain tavallisuudesta poikkeavaa, ja kustantajan nimi vetosi minuun jo heti ensi silmäykseltä.

Antologiassa on neljätoista suomalaista kummitusnovellia. Yksikään novelli ei ole täysin perinteinen tarina; vähintäänkin näkökulma vanhaan ideaan on tuore. Tässä mielessä kirja oli juuri sitä mitä etsinkin, jotain poikkeavaa.

Tarinoiden mukaansatempaavuudesta huolimatta en pystynyt lukemaan kirjaa yhdeltä istumalta; niin voimakkaasti kirja sai minut voimaan pahoin joissain kohteissa. Novelleissa ei virtaa veri, suolenpätkät eivät lennä eivätkä aivottomat zombiet vaella kaduilla. Kaikkine kummituksineen kertomukset ovat hyvin arkipäiväisiä ja todentuntuisia, joten voimakas tunnereaktio ei välttämättä ole kovin suuri yllätys näitä lukiessa.

Osuuskumma on vuonna 2012 perustettu osuuskuntamuotoinen (kuka olisikaan nimestä voinut arvata) kustantamo, joka on erikoistunut kummallisempaan fantasiaan, scifiin ja kauhuun. En ole kustantamon julkaisuihin yllä mainittua kirjaa lukuunottamatta tutustunut, mutta nimestä voisi päätellä, että julkaistu kirjallisuus sijoittuisi muutenkin uuskumman (wiki) kenttään.

Summa summarum: Suosittelen kirjaa ihmisille, jotka haluavat lukea jotain perinteisestä kauhusta ja kirjallisuudesta poikkeavaa. Tämä kirja sopii myös kauhusta pitämättömälle lukijalle kurkistukseksi genrerajan taa. En suosittele kirjaa, jos lukija ahdistuu herkästi; mahdollisesti ahdistavia kohtia tässä kirjassa on aika paljon.